Miltä Raksystemsin tulevaisuus näyttää?

Viimeisiä hetkiä viedään Raksystemsin 30-vuotisjuhlavuodesta. Tämä on kuitenkin vasta Raksystemsin historian alku, mikäli toimitusjohtaja Markolta kysytään.

Seuraava tavoite on vuoteen 2023 mennessä nostaa henkilöstön määrään tuhanteen henkilöön ja saavuttaa 100 M€:n liikevaihto. Siihen pääsemme panostamalla yhä enemmän henkilökuntaan ja kehitystyöhön, sekä olemalla moderni ja vastuullinen insinööritoimisto.

Hyvinvoiva henkilöstö myös tulevaisuudessa

Henkilökunnan määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana paljon. Vuoden 2018 marraskuussa meitä raksilaisia oli 180 ja tänä vuonna 350. Joukkoihimme on liittynyt paljon uusia kivoja työkavereita aina Ruotsista asti.

Olemme saaneet paljon uusia tekijöitä taloon pienen ajan sisällä, joista moni on tullut yritysostojen myötä. Yritysintegraatiot vievät aina aikansa, joten avoimuus on tässä kohtaa erinomaisen tärkeää. Pyrimme pitämään konsernimme pienen yrityksen tunnun ja matalan hierarkian, jossa uskaltaa vaihtaa ajatuksia myös tulevaisuudessa.

Tulemme panostamaan jatkossa entistä enemmän henkilökuntamme hyvinvointiin. Palkkasimme tänä vuonna henkilöstöjohtajan ja esimiehet tulevat saamaan enemmän koulutusta. Kehitämme myös jatkuvasti konsernimme prosesseja, jotta jokaisen työnteko olisi entistä sujuvampaa ja mukavampaa.

Moderni insinööritoimisto kehittää ja kansainvälistyy

Työn ja työelämän muutoksesta puhutaan jatkuvasti. Teknologia kehittyy, työ automatisoituu ja työntekijät vaativat työltä yhä enemmän monimuotoisuutta.

Haluamme tarjota asiakkaillemme palvelua yhä laajemmin sekä antaa henkilökunnallemme vapauden työskennellä elämäntilanteensa vaatimalla tavalla. Kansainvälistymisen myötä henkilökunnallemme tulee mahdollisuus työskennellä myös muualla maailmalla, mutta myös asiakkaat saavat nauttia palveluistamme yhä useammassa maassa pelkän Suomen ja Ruotsin sijaan.

Kehitystyön avulla tulemme tarjoamaan tulevaisuudessa yhä innovatiivisempia digitaalisia ratkaisuja, joiden avulla teemme asiakkaiden palvelemisesta yhä tehokkaampaa ja mukavampaa. Palveluiden tilaaminen helpottuu ja kaikki palveluihin liittyvä tieto on helposti saatavissa. Myös automatisaatioon on kehitteillä uraauurtavia ratkaisuja, joista vuonna 2018 julkaistu IoT-teknologialla toimiva sisäilmatutka ja sen sisäilman laatua reaaliajassa seuraavat anturit olivat vasta alkusoittoa.

Vihreät arvot ja vastuullisuus sydämellä

Vastuullisuus on aina ollut ja tulee aina olemaan tärkeä osa toimintaamme. Pidämme huolta vanhasta rakennuskannastamme pidentämällä sen elinkaarta ja varmistamme, että uudet rakennuksen rakennetaan laadukkaasti. Hyväkuntoinen rakennuskanta suojaa ja on viihtyisä, mutta tuo myös varallisuuteen tasapainoa.

Sanon aina leikkimielisesti, että haluamme olla kiinteistönkäyttäjän paras ystävä. Emme vain tarjoa palveluita, joilla varmistetaan rakennuksen mahdollisimman pitkä ja taloudellinen elinkaari, vaan myös annamme kiinteistön käyttäjälle tietoa, jonka avulla he voivat varmistaa kotinsa kunnossapidon itse.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp