Keväthuolto kannattaa talven jälkeen.

Hoida kodin keväthuolto näillä vinkeillä

Talven sääolosuhteet ovat voineet tehdä tehtävänsä kodissa ja sen ympäristössä. Lumet ovat tehneet tuhoja katolla tai sulamisvedet ovat löytäneet tiensä rakenteisiin. Kodin keväthuolto kannattaa aloittaa heti, kun sään puolesta uskaltaa puuhastella ulkona. Ota koko perhe mukaan huoltohommiin niin työt sujuvat silmänräpäyksessä.

Tyypillistä on, että kodin kunto alkaa kiinnostamaan yleensä vasta asuntokaupan yhteydessä, kun kauppapäivä on jo sovittu tai kun katto on vuotanut vähintään viimeiset kymmenen vuotta ja vuodon alla olevan ämpärin tyhjentäminen alkaa tympimään. Toisinaan tuntuu siltä, että olemme jopa valmiit uhraamaan terveytemme laskemalla kodin kunnon huonolle tasolle.

Tärkeintä kodin kunnossapidon ja arvon säilymisen kannalta on, että sen kuntoa seurataan säännöllisesti eri vuoden aikoina, eri säätilojen vallitessa ja mahdollisiin puutteisiin puututaan ajoissa. Ennen kuin pienestä ja jopa alkuun merkityksettömästä asiasta on tullut huomattava asumista tai terveyttä haittaava tekijä. Tiedossa on, että ajoissa tehdyt korjaukset ja huoltotyöt säästävät loppujen lopuksi rahaa ja kallista aikaa.

Kokosimme viisi huoltotoimenpidettä, jotka talonomistajan olisi syytä tehdä kevään aikana.

Tee näin:

  1. Huolla katto. Poista katolta roskat ja muut irtomateriaalit, tiivistä läpiviennit sekä varmista, että kaikki katon osat tikkaista ränneihin ovat paikallaan. Kurkkaa myös onko sisäkatossa kosteusläikkiä.
  2. Puhdista ja huolla sadevesijärjestelmä. Sadevesikourut ja muut sadevesijärjestelmän osat on hyvä puhdistaa roskista keväisin ja syksyisin, että ne pysyvät toimintakunnossa.
  3. Varmista salaojajärjestelmän toiminta. Mikäli salaojakaivo on täynnä, järjestelmä ei toimi ja sulavedet joutuvat talon rakenteisiin.
  4. Tarkista julkisivun kunto. Tarkista silmämääräisesti onko julkisivussa halkeamia tai tummentumia. Korjaa pintavauriot heti, jotta ne eivät aiheuta pahempia vaurioita.
  5. Tarkista terassin ja aitojen kunto. Puhdista ja huoltomaalaa pinnat, kiristä ruuvit ja vaihda lahot osat uusiin.

Lataa itsellesi KotiApp!

Kodin älykäs huoltokirja, KotiApp, auttaa sinua kotisi kunnossapidossa. Kotisi huollosta tulee helppoa, ohjattua ja säännöllistä. Jatkuvalla kodin huollolla ja epäkohtien aikaisella korjaamisella voit säästää jopa kymmeniä tuhansia euroja sekä turvata perheesi terveyden.

  • Palvelu soveltuu kaikille kodeille ja vapaa-ajan asunnoille.
  • KotiAppin avulla näet yleiskatsauksen kotisi kunnosta selkeiden kuvakkeiden avulla.
  • Muistat tärkeät kodin huolto- ja kunnossapitotehtävät, sillä KotiApp muistuttaa tulevista tehtävistä.
  • Tallennat kaikki kotisi tärkeät tiedot ja dokumentit KotiAppiin maalien värikoodeista virallisiin asiakirjoihin saakka. 
  • Saat asiantuntijan aina tarvittaessa apuusi

Lataa tästä!

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp