Huolehdi pientalon turvallisuus kuntoon ennen talven tuloa

Ennen talven tuloa on hyvä tarkastaa pientaloissa talvikauteen erityisesti liittyviä turvallisuusasioita. Yksi tärkeä huolehdittava asia ovat lumiesteet ja niiden kunto sekä ennen aktiivisinta tulisijojen käyttöaikaa myös tulisijojen ja savuhormien nuohouksien tilanne ja palovaroittimet. Muista myös jo ennen nuohoojan käyntiä lumiesteiden tarkastamisen yhteydessä, että myös talotikkaiden ja kulkusiltojen tai lapetikkaiden turvallisuus on kunnossa.

Lumiesteet turvaavat pientalon kulkureitin turvallisuuden

Pientalon vesikatolla tulee olla asennettuna lumiesteet kulkureittien kohdille sekä myös yleiset alueet rakennuksen ympärillä on suojattava putoavalta lumelta ja jäältä. Lumiesteiden puuttuminen voi pahimmillaan aiheuttaa vakavan tapaturman. Lumiesteitä tarvitaan yleensä, kun vesikatteen kaltevuus on yli 1:8 ja lumiesteen tarvetta arvioitaessa tulee tietysti huomioida vesikatteen materiaali (liukkaus) ja kaltevuus. Yleisenä periaatteena lähes kaikille tiili- ja peltikatteille sekä jyrkille bitumikermikatteille on, että lumiesteet tarvitaan. Harja- tai pulpettikatoilla, joiden vesikatteena on bitumikermi (ns. huopakate), tulee lumiesteiden tarve arvioida tapauskohtaisesti, kun kaltevuus on jyrkempi kuin 1:2.

Mikäli lumiesteet on asennettu, on myös huolehdittava niiden kiinnityksestä rakenteisiin tai katteeseen ja tarkastettava ne aika ajoin. Tiilikatteissa lumiesteet kiinnitetään katteen alapuoliseen erilliseen apupuuhun ja profiilipeltikatteessa yleensä ruoteen läpi kattotuoliin. Yleisimpiä puutteita näissä katteissa ovat apupuun puuttuminen, jolloin lumieste on kiinnitetty ainoastaan katteen ruoteeseen sekä liian lyhyet kiinnitysruuvit, jolloin este on kiinni ainoastaan ruoteessa. Tiilikatteissa kiinnityksien toteutustavan tarkastaminen vaatii joko kattotiilien siirtämistä kiinnikkeiden kohdalta tai mikäli rakennuksessa on yläpohjatila, voidaan joissain tapauksissa kiinnityksiä päästä tarkastamaan myös alapuolelta. Rivipeltikatteissa ja lukkosaumakatteissa lumiesteet taas yleensä kiinnitetään katteen pystysaumoihin puristusliittimillä. Näissä kiinnityksissä tyypillisin puute on kiinnikkeen löystyminen.

Pientaloasujan on hyvä tarkastaa lumiesteet ja kulkusillat ennen talven tuloa turvallisuuden vuoksi.
Kuva 1. Lumiesteet ja kulkusilta tiilikatolla

Tarkista lumiesteiden kiinnitys!

Lumiesteissä on lisäksi hyvä tarkastaa, että kiinnikkeiden välit ovat oikeat kyseisen tyyppisille lumiesteille sekä lumiesteiden päissä kiinnikkeet ovat oikealla etäisyydellä lumiesteen päästä. Mikäli kiinnikkeitä on liian vähän voivat lumiesteet irrota, vaikka asennustapa olisi muuten oikea, ja mikäli lumieste jatkuu ”yli” viimeisestä kiinnikkeestä, voivat ne taipua. Lumiesteissä on lisäksi syytä huomioida, että alle kolmen metrin pituisia lumiesteitä ei tulisi käyttää, vaikka kulkureitti olisi kapeampikin, koska lumen aiheuttama kuorma voi lyhyissä esteissä aiheuttaa niiden irtoamisen, vaikka kiinnitystapa olisi oikeanlainen.

Putkimallisissa lumiesteissä on myös hyvä tarkastaa, että putket eivät pääse liikkumaan sivusuunnassa niin, että ne irtoavat kannakkeista. Putkien liikkuminen sivusuunnassa voidaan estää esimerkiksi putken molempiin päihin porattavilla suurikantaisilla ruuveilla.

Mikäli lumiesteissä havaitaan taipumista, aiheutuu se yleensä pitkillä ja jyrkillä lappeilla kuormitukseen nähden liian suurista kannakkeiden väleistä tai yläpuoliselta lappeelta puuttuvasta toisesta lumiesteestä. Mikäli katon lape on pidempi kuin yhdeksän metriä, tulisi se aina varustaa toisella lappeen ylempään osaan sijoitetulla lumiesteellä tai asentamalla lumiesteen kannakkeet tavanomaista lyhyemmillä väleillä.

Katolla tarkastuksia tehtäessä tulee aina kiinnittää huomiota työturvallisuuteen. Erityisesti katteen reunoilla lumiesteiden kiinnityksien tarkastamisessa tulee huomioida putoamisriskit.

Virheellisesti apupuuhun kiinnitetty kattotuoli on yksi pientalon turvallisuusriskeistä.

Kuva 2. Lumiesteen apupuu on irronnut kiinnityksestä kattotuoliin, koska apupuun kiinnitys on tehty nauloilla.

Talotikkaat, kulkusillat ja lapetikkaat

Samassa yhteydessä lumiesteiden tarkastamisen kanssa on hyvä varmistaa, että vesikatolla kulkusillat ja lapetikkaat ovat turvalliset sekä talotikkaat kunnossa ja turvalliset. Rakennuksen omistajan vastuulla on varmistaa, että talotikkaat, kulkusillat ja lapetikkaat sekä muut vesikaton turvavarusteet ovat sellaisessa kunnossa, että esimerkiksi nuohoustyöt voidaan suorittaa turvallisesti.

Yleisesti puutteita kulkusilloissa ja lapetikkaissa esiintyy puurakenteisten siltojen ja tikkaiden vaurioituessa niiden ikääntyessä sekä näiden kiinnityksissä rakenteisiin. Erityisen yleisiä ovat lapetikkaiden kiinnityksien puutteet katon harjalla. Välillä lapetikkaiden päitä ei ole kiinnitetty ollenkaan tai ne on kiinnitetty esimerkiksi narulla piippuun. Puurakenteisissa kulkusilloissa ja lapetikkaissa esiintyy niiden ikääntyessä yleisesti puun rakenteellista vaurioitumista, jolloin nämä eivät kestä käytön rasituksia ja aiheuttavat katolla liikkujille tapaturmariskin. Metallisissa kulkusilloissa ja lapetikkaissa yleisimpiä puutteita ovat kiinnityksien puutteet ja näiden osalla kiinnitystavat sekä puutteet ovat samankaltaisia kuin lumiesteissä.

Ikääntynyt puinen lapetikas on pientalon turvallisuusriski.
Kuva 3. Ikääntynyt puinen lapetikas, jossa puussa vaurioita.

Tulisijat ja palovaroittimet kuntoon

Ennen pakkasia ja tulisijojen aktiivisinta käyttökautta on syytä varmistaa, että käytössä olevat tulisijat sekä savuhormit on nuohottu määräyksien mukaisesti. Lisäksi nuohouksen yhteydessä nuohooja tarkastaa tulisijat muutenkin paloturvallisuusnäkökulmasta ja ilmoittaa mahdollisesti havaitsemansa viat tai puutteet. Nykyisten määräysten mukaan tulisijat tulee nuohota asuinrakennuksissa vuosittain, mikäli niitä käytetään. Vapaa-ajanasunnoissa nuohous tulee suorittaa kolmen vuoden välein. Mikäli tulisijat ovat olleet käyttämättä kolmen vuoden ajan, tulee tulisijan ja savuhormin nuohous suorittaa ennen tulisijan uudelleen käyttöönottoa.

Ennen talvikautta on hyvä tarkastaa myös palovaroittimien toiminta sekä myös palovaroittimien riittävyys ja asennuspaikat. Nykyisten määräyksien mukaan palovaroittimia tulee olla vähintään yksi joka kerroksessa sekä jokaisessa kerroksessa yksi palovaroitin jokaista alkavaa 60m2 kohden. Tämän lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota siihen, että palovaroittimia on sijoitettu poistumisteille, kuten eteisiin ja portaikkoihin. Palovaroittimien oikea asennuspaikka on katossa vähintään 50 cm etäisyydellä seinästä ja vinokattoisissa rakennuksissa 100 cm etäisyydellä harjasta. Mikäli palovaroitin on sijoitettu seinään tai sisäkaton harjaan, eivät ne välttämättä hälytä yhtä aikaisin, kuin oikein sijoitetut varoittimet. Tämä johtuu siitä, että näillä osilla rakennuksessa voi olla alueita, joilla ilmanliike on vähäistä ja siksi savu siirtyy näihin osiin myöhemmin.

Toiminnan testaamisen sekä paristojen vaihtamisen lisäksi palovaroittimissa on hyvä tarkastaa niiden ikä. Nykyisin palovaroittimiin on merkitty valmistajan toimesta valmistusaika tai ”parasta ennen päiväys” ja yleensä palovaroittimet on hyvä vaihtaa uusiin enintään kymmenen vuoden välein niiden luotettavan toiminnan varmistamiseksi.

Pientalon turvallisuus varmistetaan palovaroittimien avulla.
Kuva 4: Palovaroitin sisäkatossa.

Pientalojen turvallisuustuotteissa havaittuja puutteita kuntotarkastuksissa

Tiedot havaituista pientalojen turvallisuuspuutteista on kerätty vuosina 2016-2020 tehdyistä noin 15 000 tekemästämme Asuntokaupan kuntotarkastuksen tiedoista. Puutteiden esiintymisessä tulee huomioida, että kuntotarkastuksessa tiedot mm. nuohouksen edellisestä ajankohdasta perustuvat usein omistajan tai asuakkaan haastattelussa luovuttamiin tietoihin.

Tarkastetuista kodeista noin 20 % on todettu lumiesteiden puuttuvan kulkureittien kohdilta tai lumiesteiden kiinnityksissä on havaittu puutteita. Tulisijojen edellisestä nuohouksesta on näissä rakennuksissa kulunut yli vuosi tai enemmän noin 15 % rakennuksista.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp