Vinkit lumimassojen varalle.

Kuopiossa panostetaan asiakkaiden kokonaisvaltaiseen palveluun

Kuopiossa on ollut Raksystemsin toimisto jo reilut kaksikymmentä vuotta. Vaikka välissä oli muutaman vuoden tauko, perusti Vesa Malm Kuopion nykyisen toimiston vuonna 2015. Tuolloin toimintaa aloitettiin Särkiniemessä, mutta helmikuussa 2018 toimisto muutti uusiin moderneihin tiloihin Leväsen kaupunginosaan.

Toimistolla työskentelevät aluepäällikkö Vesa Malm sekä kuntotarkastaja Mika Ruotsalainen. Miehet tekevät laajasti kaikkia Raksystemsin palveluita ja pyydettäessä osaamista saadaan myös muilta paikkakunnilta. Kuopion toimistolla tehdään monipuolisesti erilaisia palveluita, kuten kuntotarkastuksia ja -arvioita sekä kuntotutkimuksia pieniin ja isoihin kiinteistöihin. Vesa ja Mika tekevät myös niin energiatodistuksia kuin asbesti- ja haitta-ainekartoituksia sekä valvontaakin.

”Yrityksessämme vallitsee jatkuva kannustus kouluttautumiseen ja erilaisten pätevyyksien hankkimiseen ja päivittämiseen. Esimerkiksi toinen kuntotarkastajamme Mika valmistui alkukesästä 2018 rakennusterveysasiantuntijaksi, jotta hän voi palvella asiakkaitamme entistä paremmin”, kertoo Kuopion aluepäällikkö Vesa Malm.

Kuopion toimisto haluaa palvella asiakkaita kokonaisvaltaisesti kaikissa kiinteistöihin liittyvissä asiantuntijatehtävissä ja työntekijöidemme jatkuva kouluttautuminen tukee tätä tavoitetta.

Kuopion toimisto

Leväsentie 23
70780 Kuopio

Lisätietoja:

Vesa Malm
Aluepäällikkö
030 670 5651
vesa.malm@raksystems.fi

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp