Lämmityskulut kuriin oikeaoppisella lisälämmöneristyksellä
Energian hinnan nousu kannustaa rakentajia kiinnittämään huomiota lämmöneristykseen koko ajan enemmän ja enemmän. Samalla kansainväliset ympäristötavoitteet ovat ajaneet lainlaatijoita kiristämään määräyksiä.
Seinien läpi valuva hukkalämpö vastaa karkeasti kymmentä prosenttia koko talon energiankulutuksesta. Toinen kymmenen prosenttia menetetään yläpohjan kautta.
Hyvään eristykseen panostaminen kannattaa, sillä kerran tehtynä se tuottaa säästöä koko talon eliniän ajan. Käyn tässä artikkelissa läpi perusasiat lämmönerityksestä, erilaisista eristeistä ja seikoista, joita tulee ottaa huomioon lämmöneristystä parannettaessa.
Rakennuksen energiatehokkuus on kolmen kauppa
Rakennus on lähtökohtaisesti suunniteltava ja rakennettava siten, että sen energiahäviöitä ja tarpeetonta energiankäyttöä voidaan rajoittaa hyvän energiatehokkuuden saavuttamiseksi.
Vaikka uudet energiatehokkuuteen vaikuttavat määräykset koskevatkin lähinnä uudisrakentamista, niitä on silti hyvä käyttää korjausrakentamissuunnitelman lähtökohtana.
Rakennuksen energiatehokkuus koostuu kokonaisuudesta, johon kuuluvat rakennuksen ilmatiiveys, lämmöneristys sekä ilmanvaihto.
Muista lisälämmöneristys!
Lisälämmöneristystä harkittaessa on huomioitava kokonaisuus, johon kuuluvat eristys, rakennuksen vaipan tiiveys, ikkunoiden ja ovien kunto sekä ilmanvaihtojärjestelyt. Lämmityskulut voidaan pienentää jopa puoleen parantamalla rakennuksen vaipan lämmöneristävyyttä ja tiiveyttä.
Lämmöneristys on rakennusmateriaali tai rakenneosa, jolla halutaan eristää eri tilojen lämpötiloja. Tämä tarkoittaa sitä, että halutaan esimerkiksi hidastaa lämmön poistumista rakennuksen sisältä tai pitää kylmä lämpötila toivotulla puolella. Näin estetään lämmön siirtyminen.
Rakenteen tai materiaalin lämmöneristämistä voidaan mitata U-arvolla. U-arvo esittää lämmöneristyskykyä. Mitä pienempi arvo, sitä parempi lämmöneristys on.
Oikeaoppinen ja huolellinen eristäminen
Oikeilla rakenneratkaisuilla ja työn huolellisuudella on suuri merkitys koko rakenteen toimivuudelle, oli sitten kyse uudisrakentamisesta tai vanhan korjaamisesta. Kylmäsiltoja on pyrittävä välttämään ja eristeet on asennettava huolellisesti, sillä tiiviys on oleellinen osa lämmöneristystä.
Oikein suunniteltu rakenne estää kosteuden pääsyn rakenteisiin ja on silti tuulettuva, jolloin eristeiden toimivuus on turvattu kaikissa tilanteissa. Kosteuden poisjohtumista edesauttaa, jos seinän rakenne harvenee ulospäin mentäessä, jolloin tiiviit rakenteet ovat sisäpuolella ja läpäisevämmät ulkopuolella.
Tämä lienee yksi suurimmista ongelmista mikä tulee eteen, kun pohditaan eristyksessä tehtyjä virheitä ja niiden aiheuttamia vaurioita.
Tarkastusten yhteydessä vastaan tulee usein kohteita, joissa alkuperäinen työ on tehty huolimattomasti tai lisäeristämisellä on muutettu rakenteen toimivuutta, niin että rakenteen toimivuus on estetty.
On siis valitettavan tyypillistä että, esimerkiksi remontin yhteydessä on asennettu liian tiiviitä materiaaleja rakenteen ulkopinnalle tai tuuletuksen toimivuus on estetty.
Täytyy myöntää, että on kovin turhauttavaa, kun hyvällä ajatuksella – esimerkiksi energian säästäminen tai vedon tunteen pienentäminen – on saatu aikaan kosteusvaurioita, joiden seurauksena koko rakenne on jouduttu uusimaan.
Lämmöneristyskyky paranee käyttämällä paremmin lämpöä eristäviä materiaaleja
Rakenne eristää lämpöä sitä paremmin, mitä pienempi on sen lämmönläpäisevyys. Lämmönläpäisevyys riippuu rakenteen paksuudesta ja rakenteessa käytettyjen materiaalien lämmönjohtavuusarvoista. Rakenteen lämmönläpäisevyys ja vaipan pinta-ala vaikuttavat rakenteiden läpi johtuvan energian määrään.
Lämmöneristyskyky siis paranee käyttämällä paremmin lämpöä eristäviä materiaaleja tai paksumpia eristekerroksia.
Eristepaksuus ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetussa rakennuksissa on tällä hetkellä keskimäärin 500 mm.
Lämmöneristyskyvyn vähimmäisvaatimukset annetaan rakentamismääräyksissä, mutta energiankulutuksen ja energiataloudellisuuden kannalta on usein kannattavaa käyttää paremmin eristäviä rakenteita.
Purusta puhallusvillaan
Eristeitä valittaessa menee itse kullakin pää usein sekaisin, koska valinnanvaraa on lähes rajattomasti. Myös mielipiteet jakautuvat ja tuntuukin, että jokaiselle eristemateriaalille löytyy omat koulukuntansa.
Suomessa on käytetty luonnosta saatavia materiaaleja lämmöneristeinä vuosisatojen ajan. Näitä luonnoneristeitä ei enää nykyään käytetä juuri lainkaan. Teolliset eristeet ovat tulleet niiden tilalle 1900-luvun puolivälin jälkeen.
Voisi melkein sanoa, että mineraalivillan tulo markkinoille mullisti rakentamisen. Samalla myös unohdettiin paikoitellen rakennusfysiikan perusteet. Vanhempia rakennuksia tutkittaessa ei voi koskaan etukäteen tietää, mitä tai mikä eriste rakenteessa tulee vastaan.
Yleisimmät eristeet vanhemmissa säilyneissä rakennuksissa ovatkin puru ja kutterinlastu. Se mitä teollisuutta missäkin kaupungissa on aikojen saatossa ollut tai missä rakennus sijaitsee, on merkitys käytettyihin eristeisiin ja jopa rakenteisiin. Ei ole mitenkään yllättävää, että paikkakunnalla, jossa on ollut esimerkiksi vanerihiomo, on vanhojen talojen eristeenä hiontapölyä.
Eristeen valinnassa tulisi kiinnittää huomio koko rakenteen toimivuuteen sen käyttötarkoituksessa. Eristeellä ja rakenteella voi olla myös toiminnallisia vaatimuksia esimerkiksi palonkeston suhteen.
Teknisten seikkojen lisäksi oikean eristetyypin valinta on resurssikysymys, johon vaikuttavat esimerkiksi hinta, saatavuus, sekä käytettävissä oleva rakennustekniikka ja -tavat.
Joissakin tilanteissa jopa eristekerroksen vahvuus saattaa olla määräävä tekijä – esimerkiksi ullakkotiloissa, joissa eriste voi rajoittaa hyötykäyttöön saatavaa tilaa.
Styrox on yleisin alapohjan eristemateriaali
Käytetyin eristemateriaali alapohjassa on polystyreeni eli EPS tai tutummalta nimeltään styrox, jota alapohjaansa asentaa neljä rakentajaa viidestä.
Polystyreeni kestää hyvin muun muassa betonivalun aiheuttamaa painetta eikä hätkähdä pienestä kosteudestakaan. Sen päällä voi hyvin liikkua, joten raudoitus käy kätevästi. Tuotetta valmistetaan eri käyttökohteisiin, tutuimpia rakentajalle ovat lattia- ja routaeristelevyt.
EPS-eristeen etu on sen pieni vedenimeytymiskyky, jolla on erittäin suuri vaikutus eristeen lämmöneristyskyvyn säilymiseen. EPS:n rinnalla näkee usein myös toisen kirjainyhdistelmän XPS.
XPS-eriste on suulakepuristettua polystyreeniä. Sen erityispiirre on suljettu ja vettä hylkivä solurakenne. XPS-eriste on käyttökohteiltaan monipuolinen ja sitä voidaankin käyttää lähes missä tahansa eristystyössä perustuksista ala- ja yläpohjaan sekä seiniin.
XPS-eristeillä saavutetaan myös tilansäästöä, sillä XPS-levyt ovat ohuempia kuin vastaavan eristyskyvyn antavat eristeet.
Muista nämä seikat alapohjan eristystä parannettaessa
Alapohjarakenteissa tyypillisin virhe on vanhan rossipohjan eristäminen alapuolelta tuuletustilasta liian tiiviillä materiaalilla. Vastaan on tullut tapaus, jossa neljän vuoden kuluttua lisälämmöneristämisestä alapohjarakenne oli lattiasienen valloittama ja purkukuntoinen.
Toisessa tapauksessa puurakenteisen rossipohjan alapintaan oli niitattu ja teipattu tiiviisti höyrynsulkumuovi tarkoituksena estää lattioissa koettu vedontunne ja kylmyys. Alapohjarakenne oli tiivistämisestä 10 vuoden kuluttua kokonaisvaltaisen korjauksen tarpeessa.
Puutteellinen lämmöneristys on yleinen ongelma vanhemmissa taloissa.
Syynä oli sisäilman kosteuden tiivistyminen tiiviin muovin pintaan. Vedon tunne lattioista hävisi, mutta samalla aiheutettiin rakenteeseen mittava kosteusvaurio.
Vanhojen kohteiden, esimerkiksi rintamamiestalojen, kellaritilojen remontoinnin yhteydessä mietitään usein myös alapohjan lisäeristämistä. Käytännössä tämän toteuttaminen ilman vanhan alapohjarakenteen purkamista on lähes mahdotonta.
Lämmöneristyksen oikea paikka on betonilaatan alla, jolloin rakenne jää lämpimän puolelle. Rakenteen korottaminen ylöspäin vie huonekorkeutta, joka yleensä on jo muutenkin kellaritiloissa niukka.
Vastaan on tullut tapauksia, joissa betonilaatan päälle on asennettu puukoolaus ja mineraalivillaeristys. Tällainen rakenne on nykyisin luokiteltu riskirakenteeksi, eikä siis ole enää suositeltava rakenneratkaisu.
Mineraalivilla on yleisin ulkoseinien eristemateriaali
Ulkoseinissä tavallisin vastaantuleva eriste on levymäinen standardiväleihin mitoitettu mineraalivilla. Näitä mineraalivilloja valmistetaan levyinä ja rullatavarana sekä tuulensuoja- ja runkolevyinä.
Selluvilla soveltuu niin uudisrakentamiseen kuin myös lisälämmöneristämiseen. Sitä voidaan käyttää seinien sekä ylä- ja alapohjien eristämiseen.
Lisälämmöneristystä tehtäessä selluvilla voidaan asentaa myös vanhan puru- tai mineraalieristeen päälle. Lisälämmöneristystä suunniteltaessa on tärkeää huomioida, että valittu eriste toimii ominaisuuksiltaan vanhan eristeen kanssa, mikäli vanhaa eristettä ei poisteta rakenteesta.
EPS-polystyreeniä tai polyuretaania käytetään ulkoseinäeristeenä lähinnä lämpöharkkojen välissä. Myös eristämiseen hyvin soveltuvaa pellavaeristettä on saatavissa levytuotteina, jotka sopivat niin ulkoseinä- kuin yläpohjaeristeiksi.
Etenkin vanhemmissa rakennuksissa valmis rakenne voi itsessäänkin toimia riittävänä eristeenä, esimerkiksi erilaisissa tiilirakenteissa (hirsi). Tällöin yleensä eristyskyky perustuu rakenteen sisältämään liikkumattomaan ilmaan.
Huomaa nämä seikat ulkoseinien eristystä parannettaessa
Ulkoseinissä lisälämmöneristämisen periaatteena on, että lämmöneristys pyrittäisiin asentamaan rakenteen ulkopuolelle, jotta vanha rakenne jää kuivan ja lämpimän puolelle.
Jonkin verran käytetään myös sisäpuolisia eristyksiä muun muassa uretaanilevyllä tehtynä. Tällaisissa ratkaisuissa tulee kuitenkin aina miettiä tiiviin eristysratkaisun vaikutukset vanhan kohteen ilmanvaihtoon.
Yleensä ilmanvaihtoa joudutaan tällaisissa lisäeristysratkaisussa tehostamaan.
Puhallusvilla on yleisin yläpohjan eristemateriaali
Yläpohjan kautta lämmönhukkaa tapahtuu helpoimmin, ja se kannattaakin eristää kunnolla. Yläpohjassa eristepaksuuden kasvattaminen on yleensä yksinkertaisinta ja myös taloudellisesti kannattavaa.
Eristepaksuus ympärivuotiseen asumiseen tarkoitetussa rakennuksissa on tällä hetkellä keskimäärin 500 mm. Yläpohjassa käytetyt eristeet ovat joko levymäisiä, mattomaisia tai puhallettavia mineraalivilla- tai puukuitueristeitä.
Yläpohjissa voidaan käyttää samoja materiaaleja kuin seinissäkin. Useimmiten sinne valitaan helposti levitettävä puhalluseriste.
Yleinen ratkaisu on myös laittaa pohjalle ensin ryhtiä tuova ja esimerkiksi höyrysulkua suojaava eristelevy, jonka päälle puhalluseriste levitetään. Selvästi suosituin yläpohjan eriste on puhallettu puukuitu (Selluvilla, Ekovilla).
Huomaa yläpohjan lämmöneristystä parannettaessa nämä seikat
Kuten tiedetään, uudisrakentamisen lämmöneristyksen vaatimuksia tiukennetaan koko ajan. Kohta olemme tilanteessa, jossa rakennuksen lämmittämiseen ei kuluisi energiaa ollenkaan.
Erinomainen keino rakennuksen energiakulutuksen pienentämiseen vanhemmissa pientaloissa on lämmöneristyksen tehostaminen paksummilla eristekerroksilla tai eristävämmillä materiaaleilla.
Puutteellinen lämmöneristys on yleinen ongelma vanhemmissa taloissa. Lämmöneristeissä lämmön johtuminen on yleensä lähes lineaarinen ilmiö, joten karkeana sääntönä on, että eristekerroksen kaksinkertaistaminen kaksinkertaistaa myös eristyskyvyn.
Sama pätee myös, jos vanhan eristeen tilalle valitaan paremmin lämpöä eristävä materiaali.
Vanhaa kunnostetaan vanhaa kunnioittaen
Kun jo olemassa olevaa vanhaa pientaloa halutaan lisälämmöneristää, tulee se tehdä aina vanhojen rakenteiden ehdoilla. Uuteen taloon sopivat eristysmateriaalit ja asennustavat eivät välttämättä toimi vanhassa talossa.
Samat ratkaisut eivät myöskään toimi hirsitalossa ja mineraalivillalla eristetyssä talossa tai kivirunkoisessa talossa.
Lisäeristettäessä onkin erittäin tärkeää huomioida kosteusteknisyys, ettei rakenteen kosteusteknistä toimivuutta muuteta korjaustöitä suoritettaessa. On siis syytä perehtyä hyvin korjattavan rakenteen toimintaperiaatteeseen ennen töiden aloittamista.
Pienikin väärä muutos saattaa aiheuttaa vakavia home- ja lahovaurioita. Korjaustöissä olisi suositeltavaa käyttää samaa työtapaa ja materiaaleja, joita on käytetty vanhassakin rakenteessa, jotta rakenteen kosteusteknisyys säilyisi.
Artikkeli on julkaistu alun perin Suomela-lehdessä.
