Millainen on Raksystemsin taloyhtiöpalveluiden suunnittelun osastopäällikön Pasi Kupiaisen uratarina?

Autourheilusta vastapainoa osastopäällikön työhön – Pasi Kupiainen

Levollinen tunnelma täyttää huoneen, kun taloyhtiöpalveluiden suunnittelun osastopäällikkö Pasi Kupiainen saapuu huoneeseen. Ei uskoisi, että tämä aina niin rauhallinen herra harrastaa kilpa-autoilua. Kummastakin puolesta on kuitenkin varmasti ollut hyötyä Pasin reilulla 25-vuotisella rakennusalan uralla, mutta miten?

Kaikki alkoi reilu 25 vuotta sitten

Vihdissä lapsuutensa viettänyt Pasi sai ensikosketuksen kiinteistö- ja rakennusalaan jo peruskouluikäisenä rakennusmittausalan kesätöissä. Lopullinen liike rakennusalalle tapahtui kuitenkin vasta lukion jälkeen vuonna 1990, kun hän aloitti diplomi-insinöörin opinnot Helsingissä Teknillisen korkeakoulun rakennustekniikan koulutusohjelmassa.

Pian opiskelujen aloittamisen jälkeen Suomessa alkoi lama.

”Se oli haastavaa aikaa työrintamalla, mutta opiskelut rullasivat hyvin eteenpäin”, Pasi kertoo.

Pasin opinnot valmistuivat vuonna 1996 ja samana vuonna alkoi myös työ Suomen Talokeskuksella. Siellä hän viihtyi reilu 10 vuotta rakennesuunnittelua sekä erilaisia rakennuttamisen ja valvonnan tehtäviä tehden.

Työntekijästä yrittäjäksi

Vuosien aikana oli ehtinyt tapahtua monenlaista niin henkilökohtaisessa kuin työelämässäkin. Kotona perhe oli kasvanut tyttärellä ja kahdella vauhdikkaalla pojalla. Töissä kokemus oli karttunut ja asiakaskunta vakiintunut.

Kun kaksi Pasin hyvää työkaveria kertoi perustavansa Helsingin Seudun Suunnittelu- ja Rakennuttajapalvelu HSSR Oy:n vuonna 2005, oli myös Pasin aika hypätä tuntemattomaan. Turvallinen työpaikka vaihtui yrittäjyyteen vuonna 2006.

’’Oli mielenkiintoista päästä itse päättämään kaikista asioista ja kehittää toiminnasta juuri sellaista kuin halusimme’’, Pasi kertoo.

Yrityksen toimintaa alettiin kasvattamaan pikkuhiljaa. Alku oli haastava, mutta siitä se sitten lähti.

’’Alussa meitä oli neljä, sitten kymmenen ja pian jo kaksikymmentä. Vuonna 2018 liikevaihto oli 3,8 M€ ja työllistimme reilu 30 henkilöä. Olimme tunnettu korjausrakentamisen konsultoinnin tekijä’’, kertoo Pasi nöyrän ylpeällä tyylillään.

Raksystemsin aika

Vuonna 2019 yritys tuli siihen pisteeseen, että Pasin ja kumppaneiden oli aika päästää yritys menemään. Yrityksen itsenäinen 14-vuotinen taival päättyi vuoden 2019 heinäkuussa, kun Raksystems osti HSSR:n.

’’Vaikka yrittäminen antoi paljon, se oli myös toisinaan stressaavaa. On kiva, että Raksystemsillä vastuun voi jakaa laajemman joukon kanssa. Isosta talosta löytyy tekijä ja tuki kaikkiin työssä eteen tuleviin asioihin ja haasteisiin ’’, Pasi kertoo.

Työssäni parasta ovat ihmiset

Pasin nykyiseen osastopäällikön työhön Raksystemsillä kuuluu pääasiassa tarjoustoimintaa, erilaisia palavereja, päivittäisten esiin tulevien asioiden selvittämistä ja esimiestyötä. Myös muutama oma korjausrakennushanke on käynnissä samanaikaisesti. Joissakin hankkeissa hän toimii projektipäällikkönä ja joissakin mentoroi nuorempia suunnittelijoita vanhemman suunnittelijan roolissa.

Työpäivät ovat kiireisiä, mutta onneksi on kivat asiakkaat ja työkaverit.

’’Pidän siitä, että saan työssäni olla jatkuvasti tekemisissä monien työkaverien ja asiakkaiden kanssa. Hyvän työyhteisön kannustuksella jaksaa helposti raskaammankin päivän’’, Pasi kertoo.

’’Työssäni oppii myös koko ajan uutta, niin vanhemmilta kuin nuoremmiltakin asiantuntijoilta. Se on virkistävää’’, Pasi jatkaa.

Vauhdikas työ vaatii vauhdikkaat harrastukset

Pasin kiireisen työn hyvänä vastapainona on kilpa-autoiluharrastus. Nuoruuden karting-kilpailut ovat saaneet 25 vuoden tauon jälkeen jatkoa Porsche-sarjan kilpauran merkeissä.

’’Kun rakennan tai ajan autoa, muut asiat unohtuvat. Se on täydellistä vastapainoa asiantuntijatyölle. Lapset ovat jo täysi-ikäisiä ja vaimo on vuorotöissä, joten voin viettää rauhassa pidempiäkin aikoja tallilla autoja rakennellen’’, Pasi lopettaa pilke silmäkulmassa.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp