Artun valvovan silmän alla – mitä kuuluu projektipäällikön päivään?
Aurinko porottaa armottomasti pilvettömältä taivaalta, kun kurvaan Leaf Areenan takapihalle ja kipuan hissillä kolmanteen kerrokseen. Kukaan muu ei ole ehtinyt paikalle, mutta onneksi siivooja päästä minut iloisesti hymyillen sisään Raksystemsin Turun toimipisteen tiloihin. Kohta projektipäällikkö Arttu Riihko astuukin jo sisään.
Aamulla paperitöiden kautta kohdekäynneille
Ennen lähtöä Arttu tulostelee muutamat paperinivaskat matkaan mukaan. Aamut yleensäkin kuluvat pitkälti esimerkiksi raporttien, esityslistojen ja tarjouksien parissa ennen kohdekäyntejä.
Toimistolla työskentelee nykyään kahdeksan henkilöä yhteensä. Suurin osa on kuntotarkastuspuolella, mutta Arttu ja Tapio Hatulainen ovat tulleet uusina vuoden sisällä vahvistamaan rakennuttamisen ja valvonnan toimintoja Varsinais-Suomen alueella. Tapionkin kanssa ehdimme vaihtaa muutamat sanat ennen lähtöä. Kuulemma aivan toimiston vierestä löytyy thai-nyrkkeilysali.

”Jos työpäivä venyy niin illalla alkaa kuulua mäiske”, naurahtaa Arttu ja lähdemme matkaan ensimmäiseen kohteeseen. Leaf Areenalla kun ollaan niin raksin logokarkit vedetään naamaan ennen työmaalle siirtymistä!
Ensimmäisenä salaojaremontin valvojana
Astumme Artun työsuhdesähköautoon ja karautamme sillä ensin tälle puolelle jokea. Ensimmäisenä kohteena on viiden asunnon rivitalo, jossa Arttu toimii salaojaremontin valvojana. Työmaavalvojan vastuulla on, että rakennustyö toteutetaan sitä koskevien sopimusten, lakien, asetusten ja viranomaisohjeiden mukaan sekä hyvää rakennustapaa noudattaen.
Pihalla pidetään ensin työmaakokous osakkaiden ja urakoitsijan kanssa, jossa käydään esityslista läpi kohta kohdalta. Tämän jälkeen siirrytään tarkastamaan tilanne ja kierretään rakennus ympäri, jonka aikana Arttu ottaa paljon kuvia ja dokumentoi työn etenemistä. Lopuksi keskustellaan myös tulevista taloyhtiön remonttitarpeista rakennuksen ikä ja korjaushistoria huomioon ottaen.
PEABin kohteissa valvontaa ja kosteudenhallintakoordinointia
Seuraavaksi käymme yhdellä PEABin työmaalla, jossa Arttu tuuraa Tampereen toimiston Jarkko Niemenmaata lomien aikana kosteuskoordinaattorina. Alueiden välillä tehdään paljon yhteistyötä eikä noudateta tiukkoja aluerajoja, vaan joustetaan ja autetaan tarpeen mukaan. Lämpötila on nyt kivunnut 28 celsiusasteeseen ja lounas alkaa kuulostaa hyvältä suunnitelmalta.
Kosteuskoordinaattorin vastuulla on rakennushankkeen kosteudenhallinnan varmistaminen, jonka avulla vähennetään kosteusvaurioiden riskiä koko kiinteistön elinkaaren ajan. Kosteudenhallintakoordinaattorin tarkoituksena on valvoa ja tarkasta kosteudenhallinnan toteutumista ja ennakoida mahdollisia riskejä työmaalla rakentamisen aikana, jotta kiinteistöt pysyvät terveinä ja turvallisina.

Turun toimiston rakennuttamisen ja valvonnan -osasto laajenee ja kehittyy
Lounaalla napataan subit ja käydään samalla läpi Artun päätymistä Raksystemsille. Lokakuussa Arttu siirtyi Raksystemsille Vahaselta headhunterin löytämänä. Uuden liiketoiminta-alueen luominen ja kehittäminen Turkuun houkutteli, kun rakennuttamista ja valvontaa haluttiin viime vuonna lähteä kasvattamaan Turussa isommalla vaihteella. Koulutukseltaan Arttu on rakennusinsinööri, joksi hän valmistui neljä vuotta sitten Turun ammattikorkeakoulusta.
Seuraavaksi käymme vielä kahdella PEABin työmaalla valvojan ja kosteuskoordinaattorin roolissa. Työt kuuluvat PEABin kanssa solmittuun puitesopimukseen. Kohteina on parkkihalleja, kauppoja ja asuinkerrostaloja, muun muassa Kakolanmäellä.
Kohdekäyntien jälkeen palataan jäätelötauon kautta takaisin toimistolle. Arttu esittelee vielä uutta 360-asteisia kuvia ottavaa kameraansa, joka on ollut jo hyödyksi esimerkiksi dokumentoinnissa ja lähtötilanteen kartoituksessa. Kameran ja kattavien kuvien avulla tarvitsee vähemmän kohdekäyntejä, kun kuviin on helppo palata ja tarkistaa, mikä tilanne oikeasti olikaan. Esittelyn jälkeen Arttu toivottaa iloisesti tervetulleeksi jatkossakin. Turusta tullaan kuulemaan jatkossa vielä varmasti isoja asioita.