Raksystems on vastannut Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.

Legendaarisen Hotelli Helsingin uusi aikakausi – Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen asiantuntijana

Yksi Helsingin ydinkeskustan maineikkaimmista hotelleista sijaitsee Kluuvikadun ja Yliopistonkadun kulmassa. Solo Sokos Hotel Helsinki, tai tuttavallisemmin Hesari, on majoittanut ja kestinnyt tällä paikalla ihmisiä jo pian 90 vuoden ajan. Hotelli koki ison muodonmuutoksen vuosien 2021-2022 aikana, kun se peruskorjattiin ja avattiin uudistettuna vuoden 2022 keväällä. Raksystems vastasi hankkeen rakennesuunnittelusta. Kiinteistölle myönnettiin myös myöhemmin LEED PLATINA -tason ympäristöluokitus Raksystemsin toimesta.

Rakennustaiteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokas hotellirakennus

Hotellirakennuksen rakennutti Helsingin Suomalainen Säästöpankki vuonna 1930. Sen suunnittelijana toimi arkkitehti Pauli E. Blomstedt. Kiinteistö edustaa 1920-luvun amerikkalaista liikerakennusarkkitehtuuria, jolle tyypillisiä piirteitä ovat vertikaalisuus ja sisäänvedetyt kulmat.

Rakennuksessa harjoitettiin pankkitoimintaa 1990-luvun pankkikriisiin asti. Tästä muistona sisäänkäynnin vieressä komeilee vielä tänäkin päivänä Säästöpankki-tekstit.

Kiinteistössä on toiminut alusta alkaen myös Hotelli Helsinki. Pankkitoiminnan loputtua, rakennus siirtyi kokonaan hotellin käyttöön. Hotellin tiloissa toimi 1970-luvulta vuoteen 2013 asti legendaarinen Helsinki Club eli Hesari. Se oli vuosikymmenien ajan yksi kaupungin suosituimmista yökerhoista ja näyttäytymispaikoista.

Rakennus on kokenut mittavan muodonmuutoksen viime vuosina

Hotellirakennus on käynyt läpi vuosien aikana useita eri laajuisia muutoksia niin sisä- kuin ulkotilojenkin osalta. Merkittävimmät muutokset ovat olleet katutason myymälätilojen muuttaminen ravintolatiloiksi sekä pankkitilojen muuttaminen ensin yökerhoksi ja myöhemmin kuntosaliksi.

Rakennuksen uusin uudistustyö aloitettiin tammikuussa 2021. Remontissa uusittiin kaikki hotellihuoneet sekä aula- ja ravintolatilat talotekniikkoineen. Lisäksi vanha pankkisali muutettiin tapahtumatilaksi ja julkisivuun tehtiin pieniä muutoksia. Raksystemsin rakennesuunnittelijat liittyivät mukaan hankkeeseen vuoden 2019 alussa.

’’Hotelli- ja ravintolatoiminnoille haluttiin luoda toimivat ja pitkäikäiset toimintamahdollisuudet, jotta Hesarin hieno tarina saa jatkua vielä pitkään. Hankkeeseen ryhdyttiin heti, kun kiinteistön omistajan ja vuokralaisen näkemykset ja tavoitteet hotellin sekä kiinteistön laatutason nostamisesta entistä korkeammalle tasolle olivat pitkälti yhtäläiset’’, Investment Manager Jussi Ojamo Exilionista tiivistää.

Hyvin sujuneen hankkeen takana toimiva yhteistyö

Hotellirakennuksen peruskorjaus kesti 16 kuukautta ja hotelli avasi ovensa vieraille 10.5.2022.

’’On ollut kunnia saada olla näin tunnetun rakennuksen suunnittelussa mukana. Hanke sujui kaikin puolin hyvin kohteen haasteellisuudesta huolimatta. Hankeorganisaatio oli osaava ja yhteistyö oli toimivaa’’, tiivistää hankkeen rakennesuunnitteluun osallistunut rakennesuunnittelija Mikko Nortunen Raksystemsiltä.

’’Yhteistyö Raksystemsin kanssa sujui erittäin hyvin. Työ eteni mutkattomasti, vastaukset tulivat ajallaan ja homma tuntui olevan muutenkin hallussa’’, tiivistää pääsuunnittelijana hankkeessa toiminut arkkitehti Eero Mustonen ARCO Architecture Company Oy:stä.

Kohde saavuttaa LEED PLATINA-tason ympäristöluokituksen

Kiinteistölle myönnettiin vuonna 2022 sisustuksen ja rakentamisen osalta LEED PLATINA -tason ympäristöluokitus Raksystemsin toimesta. Kyseessä on ensimmäinen Suomessa myönnetty platinatason LEED v4 (for Interior Design & Construction) ID+C sertifikaatti. Korkeaan luokitustasoon vaikuttivat muun muassa loistava sijainti ja saavutettavuus, pyöräsäilytys, säästettävät rakenteet, laajennettu toimintavarmennus, energiatehokkuus ja vaatimukset täyttävät vesikalusteet.

Raksystems on vastannut Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.
Raksystems on vastannut Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.
Raksystems on vastannut Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.
Raksystems on vastannut Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.
Raksystems on vastannut Solo Sokos Hotel Helsingin peruskorjauksen rakennesuunnittelusta.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp