Tiililaattapintaisen sandwich-julkisivun kunto kannattaa tutkia ajoissa – korjausmahdollisuudet ovat rajalliset
Rakennusten julkisivuissa käytettävät sandwich-betonielementit yleistyivät Suomessa 1960–1970-luvuilla, jolloin muuttoliike kaupunkeihin oli nopeaa ja oli tarve rakentaa nopeasti edullisia asuntoja.
1980-luvulla sandwich-julkisivuja rakennettiin tiililaattapintaisina, ja nyt nämä julkisivut alkavat tulla peruskorjausikään. Tässä blogissa keskityn käymään läpi suorittamiimme kuntotutkimuksiin pohjautuvia havaintoja kyseiseen rakennetyyppiin liittyen.
Sandwich-elementti muistuttaa nimensä mukaisesti kerrosleipää
Sandwich-elementti koostuu huonetilaan päin olevasta sisäkuoresta, elementtien välissä olevasta eristekerroksesta ja ulkokuoresta. Sisä- ja ulkokuoret on sidottu toisiinsa teräksillä.
Elementtitekniikkaa varten kehitettiin vuosina 1968–1970 BES-järjestelmä, jossa standardoitiin betonielementit ja niiden liitosdetaljit siten, että urakoitsijat voivat vapaasti hankkia valmisosia rakennukseen useilta eri toimijoilta. Tämä luonnollisesti tehosti asuntotuotantoa.
1960–1970-luvuilla sandwich-elementtien julkisivupinnat olivat pääasiallisesti pinnoitettuja ja pesubetonipintaisia.
Alkuvaiheen elementtituotannon laatu vaihteli merkittävästi: oli kiire ja tietoisuus säilyvyyteen liittyvistä tekijöistä puutteellista, mikä johti osin rakenteiden peruskorjaustarpeeseen jo 30–40 vuoden käyttöiän jälkeen.
Tärkeimmät elementtien säilyvyyteen liittyvät tekijät ovat betonin pakkasenkestävyys ja raudoitteiden ruostumisen hallitseminen.
Tiililaattapintaisen sandwich-julkisivun ulkonäkö muistuttaa muurausta
1980-luvulla sandwich-julkisivuissa alettiin käyttää ulkopinnoissa noin 35mm:n vahvuisia tiililaattoja, jotka on asennettu elementtien valmistuksen yhteydessä muotteihin ja kiinnittyvät elementtiulkokuoriin betonin tartunnalla.
Toteutustavalla saavutettiin julkisivulle lähes paikallatoteutetun kuorimuurauksen ulkonäkö, erotuksena siihen näkyville jäävät elementtisaumat.
Sandwich-elementtitalojen maineeseen ovat vaikuttaneet kielteisesti rakennusten laatikkomaisen muotoilun lisäksi havaitut laatuongelmat.
Maineestaan huolimatta suuri osa aikakauden sandwich-elementtitaloista on säilynyt verraten hyvin. Lisäksi rakenteille on kehitetty tehokkaita kunnostustapoja, joilla rakenteiden käyttöikää saadaan luotettavasti jatkettua kohtuullisin kustannuksin.
Puutteelliset suojabetonipeitepaksuudet yleisin ongelma
Yleisin tiililaattapintaiseen sandwich-elementtirakenteeseen liittyvä ongelma etenkin 1980-luvun tuotannossa ovat puutteelliset elementtiulkokuorien betoniteräksien suojabetonipeitepaksuudet. Rakennusaikakauden vaatimuksena on ollut yleisesti 25mm:n suojabetonikerros, mutta valitettavan usein teräkset ovat kiinni tai lähes kiinni tiililaatoissa.
Tämä tarkoittaa sitä, että betoniteräksien korroosiovaurioitumisen mahdollistava karbonatisoitumisrintama saavuttaa valitettavan pian terässyvyyden ja mahdollistaa raudoitteiden ruostumisen kosteusrasituksessa. Raudoitteiden korroosiotuotteiden tilavuus on moninkertainen teräksen alkuperäisen teräksen tilavuuteen verrattuna, jolloin päällä oleva tiililaatta lohkeaa.
1980-luvun tiililaattapintaisissa sandwich-julkisivuissa tulee usein vastaan elementtien reunalinjojen pieliteräksien korroosiovaurioitumisesta aiheutuneita halkeamia, joiden korjaaminen laajassa mittakaavassa on kallista korjauksen vaatiman suuren työmäärän takia.
Toisaalta tiililaattojen ulkokuoribetonin ulkopinnalle tarjoava jälkihoitovaikutus hidastaa oleellisesti ulkopinnan karbonatisoitumisen etenemistä, jolloin yleensä sen eteneminen on hyvin hidasta.
Tällöin ongelmakohteiksi jäävät vain ne kohdat, joissa teräkset ovat jääneet aivan pintaan. Vaihtelua kohteiden välillä on näin ollen hyvin paljon.
Pakkanen rapauttaa ja vaurioittaa rakennetta
Betoniteräskorroosion lisäksi muita vastaan tulleita rakenteen ongelmia ovat olleet tiililaattojen pakkasrapautuminen, tiililaattojen saumalaastien taustarakenteen kosteusrasitusta lisäävät halkeamat sekä taustabetonien pakkasvauriot.
Vuonna 1980 ulkokuoribetonien suojahuokostaminen tuli betoninormeissa pakolliseksi, mutta vielä 1980-luvun ajan tässä onnistuttiin varsin vaihtelevasti.
Verraten harvoissa kohteissa ulkokuoribetonit todetaan huokosrakenteen perusteella pakkasenkestäviksi kosteusrasituksessa. Tutkimuksissa on tullut vastaan kohteita, jossa huokostus on mennyt yli, jolloin karbonatisoitumisrintama on edennyt huokoisessa betonissa jopa elementtiulkokuorien läpi.
Tiililaattaisen sandwich-julkisivun korjausmahdollisuudet ovat rajalliset
Tiililaattapintaisen sandwich-julkisivun kunnostamismahdollisuudet ovat osin rajallisemmat esimerkiksi pinnoitettuihin ulkokuoriin verrattuna. Etenkin raskaampien korjausvaihtoehtojen kustannustasot nousevat korkeiksi, jos tai kun on tarve säilyttää julkisivun ulkonäkö tiilipintaa muistuttavana.
Tiililaattapintaisten elementtijulkisivujen kevyempinä korjausvaihtoehtoina on lähinnä ulkokuorien paikkakorjaukset, jossa vaihdetaan tiililaattoja, tehdään saumakorjauksia sekä korjataan laastipaikkauksina yksittäisiä betoniteräskorroosiovaurioita.
Kustannuksia ja korjauksella saavutettavaa käyttöikää ajatellen paikkakorjauksia ei kannata kovin laajassa mittakaavassa tehdä. Tästä syystä kohteissa joudutaan usein harkitsemaan raskaampia korjausvaihtoehtoja.
Korjauskaaren raskaimmassa päässä ovat elementtien uusiminen ja paikalla toteutettava kuorimuuraus. Vaihtoehtoisena toteutustapana korjaukselle on lähinnä tiililaattapintainen levyverhous. Se voidaan tehdä paikalla levyverhouksen päälle tai valmiista metallirunkoisista kevytelementeistä, joiden saumalinjat saumataan työmaalla.
Tutkimus kertoo rakenteen jäljellä olevan käyttöiän ja soveltuvat korjaustavat
Tiililaattapintaisiin sandwich-kohteisiin soveltuva, korjaustavan määrittämiseksi käytetty työkalu on BY42 Betonijulkisivujen kuntotutkimusohjeen mukainen betonirakenteiden kuntotutkimuksen suorittaminen.
Silmämääräisen tarkastelun lisäksi tutkimuksen aikana selvitetään betoniteräksien syvyys rakenteessa tutkimuslaitteilla ja rakenteista otetaan näytteitä timanttiporauskalustolla. Tutkimustulosten perusteella osataan esittää rakenteen jäljellä oleva käyttöikä ja kohteeseen soveltuvat korjaustavat.
Tutkimuksen kustannukset ovat pieniä korjaustöihin verrattuna. Usein kun potentiaalisiin rakenteen ongelmakohtiin päästään ajoissa kiinni, vaurioiden etenemistä saadaan selvästi hidastettua kevyemmillä korjaustoimenpiteillä. Tällöin kustannustasoiltaan korkeampien ja raskaampien korjausten ajankohtaa saadaan vielä merkittävästi siirrettyä.
