Raksystemsin asiantuntija

Vantaan toimistolla on tekemisen meininki

Raksystemsin päätoimipaikka sijaitsee pääkaupunkiseudulla, jonne se perustettiin lähes kolmekymmentä vuotta sitten. Alun perin toimisto sijaitsi Helsingissä, mutta muutti lopulta Vantaalle 2000-luvun alkupuolella, kun vanhasta toimistosta alkoi tila loppumaan henkilökunnan kasvaessa.

Tällä hetkellä Vantaan toimistolla työskentelee noin 120 henkilöä kahdeksalla osastolla. Toimisto tarjoaa kaikkia Raksystemsin palveluita suunnittelusta ja valvonnasta rakennuttamiseen sekä kuntotarkastuksiin ja -tutkimuksiin. Vantaan toimistolla sijaitsevat myös Raksystems Heiskanen Oy sekä Raksystems AEC Projektinjohto Oy. Myös laaja hallinto-osasto sijaitsee pääkaupunkiseudulla asiantuntijoidemme apuna.

”Tarjoamiimme palveluihin kuuluvat myös kautta maan järjestettävät maksuttomat koulutukset, joita järjestämme asiakkaillemme vuosittain noin 60. Koulutuksissa pureudutaan esimerkiksi rakennus- ja talotekniikkaan, sisäilmaan ja energiaan sekä tietenkin kiinteistöalan lakipuoleen”, kertoo Raksystemsin markkinointipäällikkö Sanni Isosomppi.

Koulutuksien lisäksi asiantuntijamme vierailevat kymmeniä kertoja vuodessa asiakkaidemme aamiaistilaisuuksissa ja erilaisissa kokouksissa kertomassa ja kouluttamassa yrityksien henkilökuntaa ajankohtaisista aiheista ja muista kiinnostavista asioista.

Jopa 90 % kasvu yrityskauppojen jälkeen

Raksystemsin kasvu on ollut vuoden 2014 yrityskauppojen jälkeen huimaa. Yrityskauppojen jälkeen Raksystemsille jäi noin 90 työntekijää. Neljässä vuodessa työntekijöiden määrä on lähes tuplattu ja liikevaihtoa on kasvatettu 10M€:sta 19M€:n eli jopa 90 prosenttia.

Kuluvana vuonna olemme palkanneet useita työntekijöitä ja haemme jatkuvasti lisää. Vantaan toimistolle etsimme tällä hetkellä muun muassa betoni-/julkisivurakenteiden kuntotutkijaa, rakennesuunnittelijaa korjausrakentamiseen, sisäilma-asiantuntijaa, työnjohtajaa ja työmaapäällikköä sekä lukuisia kuntotarkastajia / rakennusteknisiä asiantuntijoita”, luettelee varatoimitusjohtaja Hannu Lankinen.

Vantaan toimisto

Vetotie 3 A
01610 Vantaa

Lisätietoja:

Hannu Lankinen
Varatoimitusjohtaja
030 670 5512

Sähköpostimme ovat muotoa etunimi.sukunimi@raksystems.fi

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp