Kiinteistöjen ennakoiva kunnossapito on osa kestävää kehitystä. Säännöllisten tarkastuksien avulla on mahdollista välttyä suurilta ongelmilta ja kustannuksilta, kun vauriot havaitaan ajoissa.

Vuoden 2018 asiakaspalvelija Andreas Eriksson mukautuu asiakkaiden odotuksiin

Etelä-Suomessa monelle tutuksi tullut kuntotarkastaja Andreas Eriksson on valittu Vuoden 2018 Asiakaspalvelijaksi. Näin häntä kuvataan perusteluissa:

”Andreas saa jatkuvasti asiakkailtaan positiivista palautetta. Varsinainen työmyyrä, joka oman alueen lisäksi tekee kattavasti keikkoja niin Turkuun kuin Porvooseenkin. Eräs yksittäinen palaute kertoo enemmän Andreaksen työstä kuin itse pystyy kuvailemaan: — Parempaa kokemusta en olisi voinut saada. Olin aivan ymmälläni, että tänä päivänä on vielä näin hyvää ja asiantuntevaa sekä ystävällistä palvelua. Voin vain kiittää!”

Kaksikielinen asiakaspalvelija

Andreas palvelee asiakkaita niin suomeksi kuin ruotsiksikin aina Porista Porvooseen. Useimmin hänet kuitenkin tapaa Turun seudulla tai Länsi-Uudellamaalla.

Teen pääasiassa kuntotarkastuksia, mutta väliin mahtuu myös muita kosteus- ja sisäilmaongelmia sekä asbestiin liittyviä tarkastuksia”, selventää Andreas työnkuvaansa.

Päädyin tälle alalle oikeastaan vahingossa. Erilaiset mittaukset ja kosteusvauriot ovat aina kiinnostaneet minua, joten huomasin aika nopeasti viihtyväni näissä hommissa. Aloitin tekemään kosteus- ja vesivahinkotarkastuksia vuonna 2010”, hän muistelee.

Raksystemsillä Andreas on ollut kohta kaksi vuotta, kun hän tuli taloon kevättalvella 2017.

Olen viihtynyt Raksystemsillä todella hyvin. Työni on vapaata ja mielenkiintoista. Työkaverit ovat mukavia ja aina valmiita auttamaan. Lisäksi työmaat vaihtuvat vauhdilla, joka pitää mielen virkeänä”, kertoo Andreas viihtymisestään Raksystemsillä.

Asiakaspalvelutyössä on tärkeää mukautua

Kuntotarkastusyksikön osastonjohtaja Kim Malmivaara on tyytyväinen Andreaksen työskentelyyn:

Andreas saa paljon kehuja asiakkailtaan ja usein toivotaankin nimenomaan Andreas tekemään joku tietty kuntotarkastus. Hän osaa ottaa jokaisen asiakkaan omana persoonanaan vastaan ja takaa jokaiselle hyvän ja ystävällisen palvelun”, Andreaksen esimies Kim Malmivaara kehuu.

Asiakaspalvelutyössä on hyvin tärkeää kuunnella asiakasta. Työmaalla kun tapaa monenlaisia ihmisiä, niin tilannearviointi täytyy tehdä aika nopeasti ja mukautua näiden ihmisten tapoihin. Tämä on varmasti se suurin haaste asiakaspalvelutyössä. Jotkut ihmiset haluavat keskustella rennosti ja heittää huumoria tarkastuksen yhteydessä, toiset taas kuuntelevat todella tarkkaan mitä asiantuntijalla on sanottavana eivätkä halua sekoittaa huumoria ollenkaan mukaan tarkastukseen”, Andreas kuvailee omia havaintojaan.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp