Miten paloturvallisuus huomioidaan korjaussuunnittelussa?

Paloturvallisuus on yksi rakennuksen suunnittelun ja rakentamisen tärkeimmistä elementeistä, mutta se tulee muistaa myös rakennuksen korjaus- ja muutostöissä. On tärkeää, että rakennus pysyy paloturvallisena koko sen elinkaaren ajan.

Paloturvallisuus on määrätty laissa

Olennaisimmat vaatimukset rakennuksen paloturvallisuudesta on määrätty Maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 117 b §:ssä. Ympäristöministeriö on laatinut lain pohjalta myös asetuksen rakennusten paloturvallisuudesta (848/2017), jossa selviää tarkemmin, miten paloturvallisuus tulee huomioida kyseisessä rakennuksessa.

Suomessa paloturvallisuuteen on panostettu jo pitkään.

’’Moni pitää Suomen paloturvallisuussäädöksien takana 1800-luvun tuhoisia kirkkopaloja. Silloin otettiin käyttöön mm. ulospäin aukeavat ulko-ovet, jotka turvaavat nopean ulospääsyn vaaratilanteissa. Tätä hetkeä en itse ole päässyt todistamaan, mutta olen seurannut paloturvallisuuden kehittymistä rakentamisessa jo kymmenien vuosien ajan.”

suunnitteluyksikön johtaja Kari Toitturi

Käyttötarkoituksen muutos vaatii muutoksia paloturvallisuuteen

Lain mukaan rakennuksen muutos- ja korjaustöissä tulee huomioida, että rakennuksen paloturvallisuus pysyy samalla tasolla kuin se oli ennen korjaus- tai muutostöihin ryhtymistä. Mikäli rakennuksen paloturvallisuus heikkenee, paloturvallisuutta tulee aina parantaa.

Paloturvallisuuden määrittelyn lähtökohtana on rakennuksen paloluokitus, joka tehdään heti suunnittelun alkuvaiheessa. Paloluokka määrittää minkälaisia paloturvallisuusratkaisuja rakennuksessa tulee olla. Rakennuksen paloluokkia ovat P0, P1, P2 ja P3, jossa P3 paloluokalla on keveimmät vaatimukset. Keskeisintä paloluokan määrittelyssä on rakennuksen koko, kerrosten lukumäärä, rakennuksen käyttötarkoitus ja suunnitellut käyttäjämäärät.

Käyttötarkoituksen vaihtuminen on yleisin syy rakennuksen paloluokan muuttumiseen. Esimerkiksi toimistotilojen muuttaminen hoitolaitokseksi muuttaa palomääräyksiä huomattavasti vaativampaan suuntaan, joten rakennuksen paloturvallisuus tulee suunnitella uudelleen.

Paloturvallisuuden parantamisen keinot

Korjaus- tai muutoshankkeen paloturvallisuutta parannetaan yleensä palokatkoilla ja kantavien rakenteiden vahvistamisella. Rakennesuunnittelijan tehtävä on varmistaa, että rakennuksen runko täyttää paloluokan vaatimukset ja palokatkot ovat kunnossa. Rakenteita voidaan vahvistaa esimerkiksi levytyksillä, ruiskutuksilla tai koteloinneilla, myös automaattisen palojärjestelmän asentaminen voi tulla eteen.

Erityisesti linjasaneerauksissa tehdään uusia läpivientejä vesi-, viemäri-, ilmanvaihto- ja sähköjohtoja varten. Palokatkojen avulla estetään palon leviäminen läpivientien kautta muihin tiloihin. Palokatkosuunnitelma tulee tehdä jokaisessa korjaushankkeessa rakennesuunnittelijan toimesta ja ne tulee hyväksyttää rakennusvalvonnassa.

Rakennesuunnittelijan on tullut tehdä korjaushankkeeseen palokatkosuunnitelmat noin kymmenen vuoden ajan.

”Rakennesuunnittelija laatii pohjapiirustuksen, johon on piirretty kaikki läpiviennit ja mihin palokatko missäkin kohtaa rakennuksessa tulee. Rakennesuunnittelijat tuntevat rakennuksen rakenteet parhaiten, joten on hyvä, että juuri he tekevät suunnitelmat.”

suunnitteluyksikön johtaja Kari Toitturi

Helsinkiläisen taloyhtiön palokatkosuunnitelmia läpivienneille.

Lue lisää korjaussuunnittelusta

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp