Vastuullisuus ja HR.

Vastuullisuus ei ole vain johdon asia

Hyvinvoiva kiinteistö, ihminen ja ympäristö muodostavat Raksystemsin vastuullisuuden periaatteet, joiden toteutumisen eteen tehdään joka päivä töitä. Miten vastuullisuus näkyy erityisesti HR:n arjessa?

Jalkautumisen onnistuminen ratkaisee

Vastuullisuuden toteutuminen ei ole vain johdon päätettävissä. Strategian ja vastuullisuusperiaatteiden jalkauttaminen epäonnistuu usein siinä, että asiat jäävät liian yleiselle tasolle. Vastuullisuus ei ole vain taululla olevia tavoitteita, jotka pitäisi maagisesti saavuttaa, vaan ne pitää saada aivan jokaiselle työtekijälle konkreettisiksi ja ymmärrettäviksi kokonaisuuksiksi, joiden eteen tietää tekevänsä joka päivä töitä omalla henkilökohtaisella työpanoksellaan.

Vuodesta 2021 lähtien on järjestetty Pohjolan Paras -työpajoja (tuttavallisemmin Popa) työntekijöille ja esimiehille, joiden tarkoituksena on jalkauttaa ja tuoda konkreettiseksi yrityksen strategia, arvot ja vastuullisuusperiaatteet jokaiselle raksilaiselle.

Jos esimiehet eivät pureksi huolella strategiaa operatiivisella tasolla ja näytä sen myötä esimerkkiä, ei voi olettaa sen jalkautuvan myöskään työntekijöille asti. Jokaisen lähijohtajan vastuulla on tehdä tiimille ymmärrettäväksi erilaisten työkalujen, tuen ja oivalluksen avulla, mitä vastuullisuus tarkoittaa juuri meille, meidän arjessamme ja jokapäiväisessä työssämme.

Miten vastuullisuus näkyy tiimien tasolla?

Tämän kevään PoPa-työpajoissa tiimeiltä kysyttiin ”Miten vastuullisuuden periaatteet näkyvät jokapäiväisessä työssäsi?” Kysymys koettiin monen osalta hankalaksi, mutta kun periaatteita mietittiin vähän pidemmälle, niin huomattiinkin yhtymäkohtia löytyvän helposti jokaisesta työpäivästä, jokaiseen työtehtävään liittyen. Vastuullisuus on usein niin nivoutunutta tekemiseemme, että voi olla vaikeaa ymmärtää, kuinka iso osa tekemisestämme edistää yrityksen vastuullisuutta.

Kun yhteiset toimintatavat ja periaatteet luodaan ja käydään läpi tiimeittäin keskustellen, on niihin sitoutuminenkin todennäköisempää, kuin jos kaikki olisi ulkoa suoraan annettua. Eri asiat toimivat eri ryhmissä eri tavoin, joten omien parhaiden tapojen löytyminen ryhmähengen avulla on kaiken avain. Vapauden ja vastuun yhdistelmän kautta löydetään usein kaikkia tyydyttävä lopputulos.

Vastuullisuus tukee myös kehitystä

Muuttuvassa maailmassa meidän on pystyttävä uudistamaan itseämme. Kun kaikki sitoutuvat Pohjolan Paras -ajatteluun, laadun varmistaminen ja työn kehittäminen käy paljon helpommaksi. Kun tavoittelemme jatkuvasti kaikessa pohjolan parhaaseen, toimii se työtä ohjaavana punaisena lankana ja ohjenuorana kaikessa tekemisessämme laadun takuuna.

Vastuullisuuden vaikutus kehitykseen näkyy kokonaisvaltaisesti ympäri yritystä. Se voi lähteä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin työvälineiden valitsemisesta ja kehittämisestä aina ihmisten oman työskentelynsä sääntelemiseen etätöiden ja hybridimallin kautta. Esimiestyön tukeminen ja prosessien parantaminen auttaa tiimitasolla, kun taas kehityskeskustelut ja urapolkujen suunnittelu pitää huolta yksilöiden kehityksestä. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, koska lopulta ihmisellä ei ole uraa ilman yritystä, mutta ennen kaikkea ilman ihmisiä ei ole yritystä.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp