Vuoden 2018 Isännöintiliiton Isännöintipäivien tunnelmia Lahdesta

Isännöintiliiton jokavuotiset Isännöintipäivät on isännöintialan tärkein vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna tapahtuma järjestettiin Lahdessa 12.-13.9.2018 ja se keräsi saman katon alle ennätysmäärän alan tekijöitä: yli 600 isännöinnin ammattilaista ja noin 500 kiinteistöalan palveluntarjoajaa.

Tapahtuman aamu alkoi odottavissa tunnelmissa, sillä tulossa oli suurimmat isännöintipäivät ennakkoilmoittautuneiden määrää tarkasteltaessa. Messupäivän aikana osastollamme vieraili paljon tuttuja ja uusia isännöitsijöitä, jotka olivat kiinnostuneita kuulemaan palveluistamme sekä niiden mahdollisuuksista. Olimme messuilla teemalla #otakiinteistöhaltuun, jolla viestimme ennakoivan kiinteistönpidon ja säännöllisen huollon tärkeydestä.

Alan tekijöiden keskuudessa esimerkiksi kiinnostus energiatehokkuuteen on selkeästi lisääntynyt pelkän energiatodistuksen rinnalla. Myös erilaiset teemat sisäilman ympärillä sekä uusimpana myös sähköautojen latauspisteiden infran rakentamiseen vaadittavat tutkimukset ja toimenpiteet tuntuivat kiinnostavan ja olivat ajankohtaisia teemoja myös monilla muilla messuosastoilla.

Mielenkiintoisia puheenvuoroja

Näyttelyosaston lisäksi tapahtumassa pidettiin paljon ajankohtaisia alan puheenvuoroja ja luentoja. Näyttelytilan keskellä järjestettiin mielenkiintoisia tietoiskuja, joihin ehdin onnekseni kuuntelemaan.

Kiinteistöneuvos Ilkka Saarinen puhui isännöinnin tulevaisuudesta ja siitä, kuinka emme voi käsittää isännöintiä enää pelkkänä yksilölajina. Isännöitsijä tarvitsee onnistuakseen ympärilleen hyviä tekijöitä ja yhteistyökumppaneita. Puheenvuorossa tuotiin esille myös tulevaisuuden asumisen mahdollisuuksia ja kehitystä, mutta vasta tulevaisuus näyttää, mihin maailman on menossa. Salibandyn maailmanmestari Tero Tiitu jatkoi myös samalla teemalla. Hän kertoi yhdessä tekemisen voimasta sekä kunnioituksen ja luottamuksen ilmapiiristä, jotka ovat pohja yksilön ja tiimin kukoistukselle. Aihepiirit ovat tärkeitä ja antoivat hyvän pohjan hienolle messupäivälle ja verkostoitumiselle alan henkilöstön keskuuteen.

Luennoilla monipuolista asiaa

Ympäristöministeriön lainsäädäntöneuvos Kirsi Martinkaupin sekä Lahden Isännöitsijätoimiston isännöitsijä Henrik Luoman mielenkiintoisella luennolla käytiin läpi mm. uusia rakentamisen määräyksiä ja korjaushankkeen prosessia. Uudet rakentamismääräykset ovat tärkeää kuultavaa, kuten myös korjaushankkeiden prosessi. On hyvä, että näitä tietoja jaetaan isännöitsijöiden keskuudessa.

Luennolla käytiin läpi korjausrakentamisen haasteita. Korjattaessa tulee ottaa huomioon myös kiinteistön kehitysmahdollisuudet sekä energiatehokkuus. Haastavan prosessista vaikuttaa tekevän kaiken oleellisen kerääminen jo hankesuunnitteluvaiheeseen ja tarjouspyyntöihin siten, että palautuneet tarjoukset ovat keskenään vertailukelpoisia ja kattavat koko toivotun prosessin.

Isännöitsijän haasteena korjaushankkeissa on usein lähtötietojen kasaaminen. Välillä tiedot taloyhtiön aikaisemmista remonteista ovat kadonneet tai tieto on sellaisessa muodossa, jota on vaikea nykypäivänä hyödyntää. Papereiden mukana häviää paljon arvokasta tietoa taloyhtiön historiasta. Historiatiedon ja kuvien tallentaminen toimiviin järjestelmiin tulee korostumaan entisestään tulevaisuudessa. Puheen lopuksi käytiin läpi myös hallinnanjakosopimuksia ja niiden olemassaolon tärkeyttä. Hallinnanjakosopimusten tulee olla mahdollisimman selkeitä ja tarkkoja, jotta mahdollisilta ongelmilta vältytään muutos- tai korjaustilanteissa.

Uudisrakentamisen haasteet isännöinnissä

Isännöintiliiton lakiasiantuntija, varatuomari Jaana Sallmén sekä Isännöitsijä AIT Hannaleena Kuutilo Walttari Oy:stä kertoivat uudiskohteiden isännöinnin haasteista. Uudiskohteiden isännöinti ja takuuaikojen hoitaminen ovat usein erityisen moniulotteisia sekä haastavia ja asioiden hoitamisessa korostuu isännöinnin puolueettomuus sekä taloyhtiön etu.

Joskus ostajilla on isot vaatimukset ja pitkät reklamaatiolistat rakennusliikkeille. Reklamaatioiden tulee olla aina esitetty rakennusliikkeen edustajalle kirjallisesti ja oikea-aikaisesti. Taloyhtiöllä on näyttövelvollisuus, mikäli rakennuttaja kiistää virheen. Toisin kuin usein luullaan, rakennusliikkeen edustajan rooli ei ole huomata tai etsiä omia virheitään vaan vastuu tästä on taloyhtiöllä.

Luennolla käytiin läpi mm. takuuajan ja 10-vuotisvastuiden erot, jotka isännöitsijän on sisäistettävä ja tunnettava. Myös takuuaikaisten tarkastusten tärkeyttä ja sen laajuuden huomioimista korostettiin. Virheiden selvittäminen ja näytön hankkiminen onkin erityisen tärkeää. Taloyhtiön tulisi muistaa täyttää huoltokirjaa ja tehdä huoltotyöt oikea-aikaisesti, jotta rakennusliikkeellä ei ole mahdollisuutta vedota huonoon kunnossapitoon.

Asiat ovat tärkeitä ja salissa virisi runsasta keskustelua eri tilanteista. Oikeaoppisen ja ammattimaisen tarkastuksen tärkeys takuuaikana korostui puheenvuoroissa. Pohdintaa aiheutti myös tarkastusten kustannus verrattuna mahdollisiin korjaamatta jätettyihin puutteisiin. Kaikesta huomaa kuinka isännöitsijän tulee hallita useita asioita kerralla ja kuinka tärkeää on löytää ne oikeat ja luotettavat kumppanit, joiden ammattitaitoa voidaan hyödyntää eri tilanteissa. Alan toimijoiden tulee huolehtia laadun säilymisestä ja osaavan henkilöstön tarjoamisesta.

Viimeisenä vierailin Asianajotoimisto Kuhanen, Asikainen & Kanerva Oy:n asianajaja Elina Skarran ja toimitusjohtaja, lakimies, OTM Kai Haarman luennolla yhtiöjärjestyksen kiemuroista. Puheenvuorot käsittivät mm. kunnossapitovastuita ja niiden pelisääntöjä sekä hyvän muistutuksen taas siitä, kuinka yhtiöjärjestys on taloyhtiössä vastuunjaon perusta.

Iltapäivällä jo kevyempää ohjelmaa

Iltapäivällä salin keskiosalla paneuduttiin jo hieman kevyempiin teemoihin. Näyttelijä, psykoterapeutti Kari Ketonen kertoi Isännöintipäivän messuvierailijoille karismasta ja siitä, kuinka tulee uskaltaa onnistua ja epäonnistua. Messupäivän päätti arvokas palkintojen jako.

Isännöintipäivien iltajuhlaa vietettiin Sibeliustalolla, joka näyttäytyi upeassa juhlavalaistuksessa vesijärven rannalla. Auringon viimeiset säteet leikittelivät julkisivun lasipinnalla ja vesijärvi näkyi lasien läpi taustalla. Sisällä iloinen puheensorina, kuohuva ja musiikki saivat tunnelman virittymään korkealle. Saimme nauttia upeasta musiikista, ihanista ammattilaisista, juhlavieraista sekä tanssista. Upea päätös messupäivälle, joka sisälsi sopivassa suhteessa hyvinkin painavaa asiaa, yhteistyökumppaneita, verkostoitumista sekä juhlahumua. Tästä on hyvä jatkaa arkea ja tavata työn lomassa messuilla tavattuja alan tekijöitä.


Kirjoittaja: Rebecca Haaranen

Asiantuntijamme Rebecca oli mukana messupäivänä kolmen muun edustajamme voimin.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp