Raksystems kiinteistöjen hyväksi

Seitsemän vinkkiä käyttövesi-ja viemäriputkien tarkastukseen

Mikäli käyttövesi- ja viemäriputkista ei pidetä huolta ongelmat voivat olla suuret

Hanasta tulisi saada puhdasta vettä ja käytetyn veden sekä muiden viemäriin kuuluvien jätteiden kuuluisi hävitä viemäriin. Putkien huollossa suositellaan käyttämään ammattiputkimiestä, mutta putkien tarkastuksesta selviää helposti ilman ammattilaisen apua.

Tee näin:

  1. Valuta vettä lasiin (kylmää ja kuumaa) ja tarkasta onko vesi kirkasta. Maista myös vettä. Maistuuko se normaalilta?
  2. Tarkasta aistinvaraisesti näkyvillä olevien putkien ja hanojen ja varsinkin niiden liitosten kunto korroosiojälkien ja vuotojen varalta.
  3. Tarkasta viemäriputkien kunto ja niiden ympäristö näkyviltä osin kosteusrasitusjälkien varalta sekä pihalla olevasta tarkastuskaivosta ettei putkeen jää seisomaan jätevettä.
  4. Testaa vesilukkojen sekä lattiakaivojen toiminta laskemalla niihin vettä.
  5. Tarkasta astianpesu- ja pyykinpesukoneiden liitosletkujen ja liittimien kunto siten, kuin se laitteita siirtelemättä on mahdollista. Varmista ennen mahdollisia laitteiden siirtoja, että sulut ovat kiinni.
  6. Mikäli kodissasi on oma jätevesijärjestelmä, tarkasta sen toimivuus kuten tyhjennystarve ja poistoputken ympäristö sekä ilmastus- ja tarkastusputkien kunto. Lisäksi noudata järjestelmän erillisiä huolto-ohjeita.
  7. Katso kaikkien järjestelmien ollessa pois käytöstä ettei vesimittari pyöri.

Jos olet epävarma tarkastuksesta, kysy vinkkejä OmaInsinööriltä. Lisäksi suositellaan ottamaan vauriokuva KotiAppin Kotikansioon. Myös putkimiehen yhteystiedot pysyvät helposti tallessa Kotikansiossa.

Lisätietoja ja tarkemmat ohjeet löydät KotiAppista!

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp