KIINTEISTÖKARTTURIN KÄYTTÖEHDOT

Päivitetty 31.5.2019

Yleistä

Raksystems Insinööritoimisto Oy:n tai samaan konserniin kuuluvan yhtiön (jäljempänä ”Yhtiö”) tarjoaman Kiinteistökartturi-palvelun (jäljempänä ”Palvelu”) käyttäminen edellyttää, että Yhtiön ja Palvelun tilanneen asunto-osakeyhtiön/kiinteistöosakeyhtiön (”Asiakas”) välillä on tehty tilaussopimus Palvelusta. Palvelua käyttää Asiakkaan puolesta Asiakasta edustava taho eli isännöitsijä, hallituksen jäsen tai varajäsen tai muu Asiakkaan valtuuttama luonnollinen henkilö (jäljempänä ”Käyttäjä”). Lisäksi Palvelun käyttäminen edellyttää, että Palveluun rekisteröitynyt Käyttäjä hyväksyy nämä ehdot ja sitoutuu noudattamaan niitä. Käyttäjän ja Asiakkaan tulee tutustua näihin ehtoihin huolellisesti ennen Palvelun käyttöönottamista. Käyttäjäehdoissa tarkoitetaan kuukaudella yhtä (1) täyttä kalenterikuukautta.

Käyttöehtojen hyväksyminen ja Palveluun kirjautuminen

Käyttäjä hyväksyy nämä käyttöehdot Palveluun ensimmäistä kertaa kirjautuessaan. Asiakas hyväksyy nämä käyttäjäehdot yhdessä sopimusehtojen kanssa.

Sen lisäksi, mitä näissä Käyttöehdoissa on sanottu, Käyttäjä/Asiakas sitoutuu noudattamaan Yhtiön mahdollisesti erikseen antamia tai Palvelun yhteydessä ilmeneviä Palvelun käyttöön liittyviä Yhtiön tai sen sopimuskumppanin ohjeita. Kulloinkin voimassa olevat Käyttöehdot ovat luettavissa internetissä Palvelun yhteydessä. Käyttäjä sitoutuu kaikessa Palvelun käytössään toimimaan näiden Käyttöehtojen, muiden Palvelun käyttöä koskevien mahdollisten sääntöjen ja ohjeiden sekä lain ja hyvän tavan mukaisesti.

Palvelua Asiakkaan puolesta käyttävän luonnollisen henkilön tulee antaa oikeat ja ajantasaiset omat tietonsa Palveluun kirjautuessaan ja tarvittaessa ylläpitää omia tietojaan. Palveluun kirjautuminen tapahtuu henkilökohtaisten tunnuksien avulla. Käyttäjän tulee säilyttää käyttäjätunnusta ja salasanaa huolellisesti, eikä Käyttäjä saa luovuttaa käyttäjätunnustaan tai salasanaansa ulkopuoliselle. Käyttäjän on ilmoitettava Yhtiölle välittömästi, mikäli Palveluun kirjautumiseen tarvittavat Käyttäjän tunnukset katoavat tai joutuvat ulkopuolisen tietoon.

Palvelun käyttöoikeus

Palvelua saa käyttää ainoastaan sellainen taho, joka toimii Palvelun kohteena olevien rakennusten hallituksen jäsenenä tai varajäsenenä, isännöitsijänä taikka Palvelua koskevan kiinteistöosake- tai taloyhtiön hyväksynnällä. Käyttäjän tulee itse huolehtia siitä, että hänellä on oikeus käyttää Palvelua Asiakkaan puolesta. Yhtiö ei ole velvollinen tarkastamaan Käyttäjän oikeutta käyttää Palvelua. Käyttäjällä ei ole oikeutta siirtää omaa käyttöoikeuttaan kolmannelle osapuolelle.

Yhtiöllä on milloin tahansa oikeus tarkastaa Käyttäjän oikeus käyttää Palvelua. Yhtiö voi kieltää Palvelun käyttöoikeuden perustellusta syystä. Perusteltu syy voi olla esimerkiksi epäselvyys siitä, toimiiko kyseinen henkilö Palvelua koskevan rakennuksen hallituksen jäsenenä.

Yhtiöllä on oikeus olla myöntämättä käyttöoikeutta, mikäli kaikkia Käyttäjää koskevia Palvelussa pyydettäviä tietoja ei ole annettu tai tiedot on annettu puutteellisesti tai epäasiallisesti tai Käyttäjä ei muuten täytä käyttöoikeuden myöntämisen edellytyksiä. Yhtiöllä on oikeus perua Palvelun käyttöoikeus sellaisilta Käyttäjiltä, joiden antamat tiedot eivät ole luotettavia, asiallisia tai Käyttäjälle on määrätty liiketoimintakielto tai on muusta syystä perusteltua epäillä, että Käyttäjä ei tule toiminnassaan noudattamaan Käyttöehtoja tai lakeja ja asetuksia.

Käyttäjällä on yksinomainen vastuu Palvelussa olevan käyttäjätilin oikeasta käytöstä. Yhtiöllä on oikeus poistaa näiden Käyttöehtojen tai muiden Palvelua koskevien sääntöjen ja ohjeiden vastaisesti toiminut taikka lakia tai hyviä tapoja rikkonut Käyttäjä Palvelusta ja estää hänen pääsynsä Palvelun käyttäjäksi. Käyttäjän tulee ilmoittaa Yhtiölle välittömästi, mikäli Käyttäjä epäilee Palvelua käytettävän hänen puolestaan vastoin näitä käyttöehtoja.

Palvelussa voi olla Käyttäjillä eri tasoisia käyttöoikeuksia, joiden tarkempi sisältö määritellään Palvelussa. Yhtiö voi halutessaan muokata käyttäjäoikeuksia. Käyttäjän käyttöoikeuksiin voi sisältyä oikeus kutsua Palveluun uusia Käyttäjiä. Yhtiöllä on Palvelussa hallinnointioikeudet.

Palvelun tarkoitus ja käyttö

Palvelu on tarkoitettu Palvelua koskevan sopimuksen tehneen asunto-osakeyhtiöiden ja kiinteistöosakeyhtiöiden hallituksen jäsenille ja varajäsenille, isännöitsijälle tai muulle taholle, jonka Asiakas on hyväksynyt edustamaan itseään Palvelun käyttämisessä. Palvelua ei ole suunnattu kuluttajille eikä se ole kuluttajapalvelua.

Palvelu on tarkoitettu tukemaan Palvelua koskevien rakennusten, ja yhtiön kunnossapitovastuulle kuuluvilta osin huoneistojen, hallinnointia ja päätöksentekoa Palveluun tallennettavien tietojen ja aineistojen perusteella. Palvelu on tarkoitettu Käyttäjän Palvelua koskevan kiinteistönhoidon ja kunnossapitoa koskevan päätöksenteon tueksi ja avuksi sekä mahdollisten jatkotoimenpiteiden toteuttamisen helpottamiseksi. Palvelu sisältää Käyttäjälle/Asiakkaalle kohdennettua hyödyllistä tietoa Palvelua koskeviin Asiakkaan rakennuksiin ja huoneistoihin sekä niiden käyttöön ja kunnossapitoon liittyen sekä tietoja Yhtiön palveluista. Palvelu voi sisältää myös Yhtiön ja sen yhteistyökumppaneiden markkinointia heidän tarjoamiinsa palveluihin liittyen. Yhtiöllä on yksinomainen oikeus päättää, missä laajuudessa ja minkä sisältöisenä se tarjoaa Palvelun Käyttäjälle. Yhtiöllä on oikeus milloin tahansa muokata, lisätä ja poistaa Palvelussa olevia tietoja, asiakirjoja, dokumentteja, tekstejä sekä Palvelun toimintoja. Yhtiöllä on oikeus siirtää Palvelu tai sen ylläpito sekä siihen liittyvät vastuut ja velvollisuudet kolmannelle osapuolelle.

Palvelua ei ole tarkoitettu korvaamaan mahdollisesti tarvittavia asiantuntijan suorittamia tutkimuksia tai tarkastuksia rakennusten tai huoneistojen kunnon selvittämiseksi tai mahdollisen terveyshaitan esiintymisen selvittämiseksi tai toteamiseksi rakennuksissa tai huoneistossa. Epäillessään tällaisia ongelmia Palvelua koskevan rakennusten tai huoneistojen osalta, tulee Palvelun Käyttäjän/Asiakkaan ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ongelman tutkimiseksi tai poistamiseksi taikka riittävän asiantuntija-avun hankkimiseksi.

Käyttäjällä on aina yksinomainen vastuu palvelua koskevien rakennusten tai huoneiston kunnossapitoa koskevasta päätöksenteosta ja päätöksenteon johdosta tehdyistä toimista tai toimiin ryhtymättömyydestä, siltä osin kuin se ei lain, yhtiöjärjestyksen tai muun vastaavan kunnossapitovastuun jakoa sääntelevän ohjeen tai säännöksen nojalla kuulu muulle taholle. Tehdessään rakennuksia tai huoneistoa koskevia päätöksiä Käyttäjän tulee perustaa päätöksensä omaan harkintaansa sekä voimassa olevan lainsäädäntöön ja määräyksiin. Yhtiö ei siten ole vastuussa Palvelun kohteena olevan rakennusten tai huoneiston kunnosta eikä niitä koskevasta päätöksenteosta.

Käyttäjän/Asiakkaan ja Yhtiön välille ei synny sopimusta Palvelun kohteena olevan rakennuksen tai huoneiston kunnossapidon, kiinteistönhoidon tai muunkaan vastaavan tyyppisen palvelun osalta, ellei Yhtiön ja Käyttäjän/Asiakkaan välillä ole erikseen tehty tällaista erillistä näistä käyttöehdoista riippumatonta sopimusta.

Palvelun kautta on myös mahdollista päivittää tietoja Yhtiön ja kolmansien osapuolien rekistereihin Palvelun, Yhtiön tietosuojakäytäntöjen ja kulloinkin voimassaolevan lainsäädännön mahdollistamassa laajuudessa. Esimerkiksi Käyttäjän Palvelun kautta ilmoittamat muutokset omissa yhteystiedoissaan voidaan tallentaa myös Yhtiön asiakasrekisteriin. Voidakseen tarjota Käyttäjälle mahdollisimman hyödyllisiä palveluita oikeiden ja ajan tasalla olevien tietojen pohjalta, Käyttäjän tallentamat tiedot ovat myös Yhtiön palveluita tarjoavien tai suorittavien henkilöiden saatavilla. Yhtiöllä on oikeus määrätä aika, jonka puitteissa Käyttäjän syöttämät tiedot säilyvät Palvelussa.

Palvelu on lähtökohtaisesti käytettävissä 24 tuntia vuorokaudessa. Yhtiöllä on kuitenkin oikeus ottaa Palvelu tai sen osa tilapäisesti pois käytöstä huollon, asennuksen, muutostyön, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden, järjestelmän liiallisen kuormituksen tai muun vastaavan syyn vuoksi.

Käyttäjät voivat muokata Palvelussa olevia toimenpidekortteja sekä lisätä palveluun kuvia, tiedostoja, asiakirjoja tai muuta aineistoa siinä laajuudessa kuin Palvelu sen kulloinkin mahdollistaa. Palveluun tulee syöttää ainoastaan oikeita ja todellisia tietoja. Käyttäjä vastaa Palveluun antamiensa ja lisäämiensä tietojen oikeellisuudesta ja sitoutuu ilmoittamaan välittömästi Yhtiölle havaitessaan Palvelussa olevissa tiedoissa puutteellisuuksia tai virheellisyyksiä. Käyttäjällä tulee olla oikeus tietojen antamiseen. Käyttäjä vastaa siitä, että tällä on valtuutus kaikilta niiltä tahoilta, joiden tietoja hän Palveluun syöttää. Käyttäjä huolehtii ja vastaa siitä, ettei Palveluun tai Palvelusta lähetetä mitään lainvastaista tai epäasiallista aineistoa. Käyttäjä pyrkii kaikin kohtuullisin keinoin varmistumaan, ettei Palveluun tai Palvelusta lähetetty aineisto sisällä viruksia tai ole muulla tavoin vahingollista. Käyttäjä sitoutuu siihen, ettei hän lähetä, välitä tai tallenna Palveluun tai sen kautta aineistoa, joka on lain tai hyvien tapojen vastaista sekä siihen, ettei hän yllytä toista tällaiseen toimintaan.

Käyttäjä/Asiakas vastaa itse Palvelun käyttämisen edellyttämien laitteiden, ohjelmistojen ja verkkoyhteyksien hankkimisesta, toimivuudesta ja niiden aiheuttamista kustannuksista. Käyttäjä vastaanottaa Palvelun ja käyttää sitä omalla vastuullaan ja vastaa Palvelun käyttämiseksi tarpeellisten laitteiden, yhteyksien ja ohjelmistojen hankkimisesta, toimintakunnosta ja asianmukaisesta suojaamisesta. Käyttäjällä/Asiakkaalla on yksinomainen vastuu Palvelun käytöstä hänelle aiheutuvista ja aiheutuneista välittömistä ja välillisistä kustannuksista.

Yhtiöllä on oikeus lisätä, muuttaa ja poistaa osia Palvelusta tai lopettaa Palvelun ylläpitäminen osittain tai kokonaisuudessaan. Yhtiö pyrkii, silloin kun se on kohtuudella mahdollista, tiedottamaan Palvelussa tapahtuvista, Käyttäjän kannalta olennaisista muutoksista ja katkoksista Käyttäjälle etukäteen Palvelun välityksellä tai muulla sopivaksi katsomallaan tavalla.

Palveluun liittyen Käyttäjälle voidaan lähettää ilmoituksia sähköisin viestintävälinein, kuten vahvistusviesti kirjautumisesta, asiakastiedotteita ja muistutusviestejä.

Yhtiöllä on oikeus, mutta ei velvollisuus, tarkastella palvelussa olevia tai sinne myöhemmin lisättäviä aineistoja, tietoja, dokumentteja, linkkejä, keskusteluja ja muuta sisältöä. Yhtiöllä on myös oikeus, mutta ei velvollisuus lisätä, muokata ja poistaa Palveluun muita Asiakkaan Palvelua koskevia rakennuksia ja huoneistoja koskevia aineistoja, tietoja, dokumentteja, linkkejä, keskusteluja ja muuta sisältöä riippumatta siitä onko tällainen aineisto valmistunut ennen Palvelua koskevan sopimuksen solmimista ja riippumatta siitä kuka tällaisen aineiston on luonut ja tilannut. Yhtiöllä on myös oikeus katsella ja tallentaa Palvelussa olevia lokitietoja, joista ilmenee Käyttäjien Palvelussa tekemät toimet aikatietoineen.

Yhtiöllä on oikeus poistaa ilman vahingonkorvausvastuuta Palvelusta aineisto, jonka syöttämisen Palveluun Yhtiö on kieltänyt tai joka Yhtiön näkemyksen mukaan on lainvastainen tai hyvän tavan vastainen, sopimaton, virheellinen taikka haitallinen tai vahingollinen Yhtiölle, Käyttäjälle, Asiakkaalle tai kolmannelle osapuolelle.

Palvelun sisältö ja kolmansien osapuolten palvelut

Palvelussa esitettyä tietoa ei voida pitää Yhtiötä sitovana kehotuksena, tarjouksena, sitoumuksena tai muuna velvoittavana ilmaisuna, ellei erikseen ole toisin ilmoitettu.

Yhtiö voi Palvelun yhteydessä tarjota muita palveluitaan. Palvelussa voidaan tarjota tai välittää myös kolmansien osapuolten palveluja tai linkkejä tällaisiin palveluihin. Käyttäjä voi nimenomaisella suostumuksellaan joko pyynnöstään tai muuten omalla myötävaikutuksellaan sallia omien henkilötietojen ja muiden tietojen siirtämisen kolmansien osapuolten palveluista Palveluun siinä määrin kuin se kulloinkin on Palvelun puitteissa mahdollista. Käyttäjä voi myös siirtää Palvelussa olevia henkilötietojaan ja muita tietoja Palvelusta kolmansien osapuolten palveluihin siinä määrin kuin Palvelu sen kulloinkin mahdollistaa. Yhtiö ei vastaa Käyttäjän tai kolmannen osapuolen antamista tiedoista, palveluista, toiminnasta tai laiminlyönneistä. Yhtiöllä on yksipuolinen oikeus siirtää Palvelu kolmannelle. Yhtiö ei vastaa kolmansien osapuolten verkkosivujen tai palveluiden toiminnasta.

Henkilötietojen ja muiden tietojen käyttö

Käyttäjä voi itse syöttää haluamiaan tietoja Palveluun siinä laajuudessa kuin Palvelu sen kulloinkin mahdollistaa. Käyttäjää koskevia tietoja ei hankita kolmansilta osapuolilta ilman Käyttäjän nimenomaista suostumusta. Palveluun voidaan kuitenkin lisätä julkisia tai muuten yleisesti saatavilla olevia tietoja Palvelun kohteena olevasta rakennuksesta tai huoneistosta. Käyttäjätiedot muodostavat Palvelusta käyttäjätietorekisterin Yhtiölle.

Yhtiö noudattaa toiminnassaan kulloinkin voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä ja huolehtii yksityisyyden suojan toteuttamisesta henkilötietojen käsittelyssä. Henkilötietoja käytetään vain Palvelun käyttäjätietorekisterissä määrättyyn tarkoitukseen. Palvelussa olevia tietoja voidaan käyttää ja luovuttaa perusteltuihin tarkoituksiin kuten tilastointia ja suoramarkkinointia varten kiinteistönhoito-, asuinympäristö- ja rakennussektorilla. Henkilötietoja ei käytetä ilman Käyttäjän tai tämän laillisen edustajan suostumusta sähköiseen suoramarkkinointiin. Mikäli Käyttäjä haluaa vastaanottaa kolmansia osapuolia koskevaa sähköistä suoramarkkinointia, hän voi antaa tähän erillisen suostumuksensa Palvelussa. Palvelussa voi olla käytössä ilmoituksia ja viestejä, jotka Käyttäjä voi halutessaan estää. Tällaisiin ilmoituksiin ja viesteihin liittyvät tapahtumatiedot voivat siirtyä EU:n sisäpuolella tai EU:n ulkopuolelle. Palvelussa olevien henkilötietojen käsittely voidaan ulkoistaa kolmannelle, joka voi sijaita Euroopan Unionin ulkopuolella. Henkilötietoja voidaan myös säilyttää Yhtiön omilla palvelimilla, jotka voivat sijaita Euroopan Unionin ulkopuolella. Hyväksyessään nämä käyttöehdot Käyttäjä suostuu nimenomaisesti tämänkaltaiseen henkilötietojen luovutukseen ja käsittelyyn. Käyttöehdot hyväksymällä Käyttäjä vahvistaa samalla tutustuneensa tietosuojaselosteeseen sekä hyväksyy rekisteriselosteen ja sen mukaisen henkilötietojen käytön.

Käyttäjällä on oikeus saada tietää, mitä tietoja hänestä on tallennettu Palvelua koskevaan käyttäjä-tietorekisteriin. Ensisijaisesti Käyttäjä voi tarkastaa Palvelussa olevat henkilö- ja muut tietonsa kirjautumalla Palveluun omalle käyttäjätililleen ja tarkastamalla Palvelussa olevat tiedot siltä osin kuin Palvelu sen kulloinkin mahdollistaa. Halutessaan saada tietää täysimääräisesti sen, mitä tietoja Käyttäjästä on tallennettu Palvelua koskevaan käyttäjätietorekisteriin, Käyttäjän on esitettävä kirjallinen pyyntö Yhtiölle voimassaolevan tarkastuskäytännön mukaisesti Palvelussa olevan ohjeistuksen mukaisesti.

Yhtiö voi kerätä, käsitellä ja analysoida tietoja Palvelun käytöstä, liikenteestä, tapahtumista ja muista Palveluun liittyvistä tilastotiedoista. Yhtiö voi myös hankkia tällaista tietoa luotettavilta kolmansilta tahoilta sekä luovuttaa tällaista tietoa kolmansille tahoille. Tällaista tietoa ei voida palauttaa yksittäistä tunnistettavaa henkilöä koskettavaksi.

Yhtiöllä on oikeus käyttää Käyttäjätietoja Palvelun ylläpidollisiin tarkoituksiin, Palvelusta tiedottamiseen, Yhtiön liiketoiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä tilasto- ja markkinatutkimukseen.

Käyttäjän lopetettua Palvelun käytön, Palvelua koskevan sopimuksen päättyessä taikka Yhtiön sulkiessa Palvelun Yhtiöllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta tuhota kaikki Palvelussa olevat Käyttäjän tallentamat tiedot, asiakirjat, keskustelut ja niiden perustella syntyneet dokumentit. Yhtiöllä ei ole velvollisuutta säilyttää Käyttäjän Palveluun tallentamia tietoja, mikäli Palvelu suljetaan.

Palvelun immateriaalioikeudet

Yhtiöllä tai Yhtiön sopimuskumppaneilla on immateriaalioikeudet kaikkeen Palvelun sisältöön, ulkoasuun ja Palvelusta saatavilla olevaan materiaaliin pois lukien Käyttäjän itse Palveluun tuottama materiaali, johon Yhtiö saa maailmanlaajuisen ei-yksinomaisen käyttöoikeuden. Tekijänoikeudet, tavaramerkit ja muut immateriaalioikeudet kuuluvat Yhtiölle, muulle palveluntarjoajalle tai kolmannelle osapuolelle. Palvelun keräämä tieto on Yhtiön omaisuutta. Kaikki oikeudet tekijänoikeuksiin, tavaramerkkeihin ja muihin immateriaalioikeuksiin on pidätetty. Käyttäjä saa Palveluun näiden Käyttöehtojen mukaisen rajoitetun käyttöoikeuden. Edellä mainitun Yhtiön tai Yhtiön sopimuskumppaneiden aineiston kopioiminen, tulostaminen, levittäminen, välittäminen, muuttaminen, linkittäminen muille verkkosivuille ja kaikenlainen muu kaupallinen hyödyntäminen tai yleisön saataville saattaminen ilman Yhtiön kirjallista lupaa on kielletty.

Käyttäjä saa kuitenkin tulostaa ja tallentaa Palveluun tai Palvelusta saatavilla olevaa aineistoa omaa yksityistä käyttöään varten. Mikäli Palvelun aineistoa lainataan tekijänoikeuslain (404/1961) mukaisesti, tulee lähde aina ilmoittaa.

Käyttäjälle annetaan vain näissä Käyttöehdoissa nimenomaisesti määritelty ja myönnetty käyttöoikeus. Käyttöoikeuden myöntäminen ei tarkoita Yhtiön omistamien tai käyttämien immateriaalioikeuksien tai omistusoikeuksien myymistä, siirtämistä tai muuta luovutusta Käyttäjälle/Asiakkaalle.

Vastuunrajoitus

Yhtiö toimittaa Palvelun periaatteilla ”sellaisena kuin se on” ja ”sellaisena kuin se on saatavissa”. Yhtiö pyrkii varmistamaan, että Palvelu olisi Käyttäjän käytössä jatkuvasti ja häiriöttä. Yhtiö ei anna mitään takuuta Palvelun saatavuudesta, sisällöstä, luotettavuudesta tai virheettömyydestä.

Käyttäjä vastaa itse Palvelun käyttämisestä ja Käyttäjän/Asiakkaan Palvelun perusteella tekemistä ratkaisuista. Yhtiö ei ole millään tavalla vastuussa niistä toimista tai toimiin ryhtymättä jättämisistä, joihin Käyttäjä/Asiakas ryhtyy tai jättää ryhtymättä Palvelusta ilmenevien tietojen perusteella, ellei pakottavasta lainsäädännöstä muuta johdu. Yhtiö ei ole osapuoli missään Palvelun kautta tilatussa tai aktivoidussa palvelussa eikä syntyneessä sopimuksessa, ellei Yhtiö erikseen muuta ilmoita. Käyttäjän/Asiakkaan tulee itse varmistua siitä, että Palvelun kautta tilatut palvelut vastaavat tilausta.

Yhtiö ei vastaa Palvelussa olevien ja esitettävin tietojen sisällöstä, paikkansapitävyydestä, katoamisesta, häviämisestä, tuhoutumisesta, vahingoittumisesta tai muuttumisesta, tiedoissa mahdollisesti esiintyvistä virheistä, puutteellisuuksista tai viivästyksistä, oikeellisuudesta taikka laillisuudesta, tai näiden mahdollisesti aiheuttamista vahingoista tai kuluista Käyttäjälle, Asiakkaalle tai kolmansille osapuolille. Yhtiö ei vastaa mistään vahingoista, jotka aiheutuvat siitä, että syötetyt tiedot eivät tavoita vastaanottajaa tai että perille toimitettu tieto poikkeaa syötetystä tiedosta. Yhtiö ei vastaa millään tavalla Palvelun tai sen keskeyttämisen aiheuttamista välittömistä tai välillisistä vahingoista, vaikka tällaisen vahingon mahdollisuudesta olisi ilmoitettu Yhtiölle. Yhtiö ei ole missään tilanteessa korvausvelvollinen välittömistä tai välillisistä vahingoista, jotka liittyvät millään tavalla Palveluun tai sen käyttämiseen, tietoon tai ilmoituksiin, joita Palvelun välityksellä on saatavilla. Yhtiö ei vastaa Käyttäjälle/Asiakkaalle Palvelussa olevien tietojen poiston johdosta aiheutuneista mahdollisista välittömistä tai välillisistä vahingoista.

Yhtiö ei myöskään vastaa Palvelun käyttämisen tai siinä esiintyvien toimintahäiriöiden, toimintakatkoksien tai viivästysten, teknisten vikojen, haitallisten ohjelmistojen tai linkkien Käyttäjälle, Asiakkaalle tai kolmansille osapuolille aiheuttamista vahingoista. Käyttäjä vastaa siitä, että hänellä on toimiva yhteys ja riittävät tekniset valmiudet ja ohjelmat Palvelun käyttöön. Käyttäjä vastaa myös käyttämiensä laitteiden ja ohjelmien turvallisuudesta ja toimivuudesta.

Yhtiö ei vastaa siitä, onko Käyttäjä oikeustoimikelpoinen tai onko hänellä kelpoisuus toimia Käyttäjänä tai Asiakkaan puolesta. Käyttäjän tulee itse huolehtia siitä, että hänellä on oikeus tehdä Palvelua koskevia toimia Palvelun kohdetta koskevan Asiakkaan puolesta. Käyttäjä/Asiakas hyväksyy, että Yhtiö ei pysty tarkistamaan Käyttäjän tietoja eikä kyseisen Käyttäjän valtuutusta toimia Palvelua koskevan Asiakkaan edustajana tai puolesta. Yhtiö ei vastaa Käyttäjätietojen oikeellisuudesta eikä vahingoista, joita virheelliset tai riittämättömät Käyttäjätiedot mahdollisesti aiheuttavat.

Yhtiö ei vastaa kolmannen osapuolen Palvelun perusteella antamista tiedoista kuten esimerkiksi urakkatarjouksista tai niiden sisällöstä.

Yhtiöllä on oikeus, mutta ei velvollisuutta korjata syötetyissä tiedoissa olevat selvät asia-, kirjoitus- ja kielioppivirheet. Yhtiöllä ei ole velvollisuutta tarjota käännöspalveluita.

Yhtiö ei vastaa vahingosta, mikäli näiden käyttöehtojen mukaisten velvoitteiden täyttäminen olisi vastoin muualla lainsäädännössä säädettyjä Yhtiön velvollisuuksia. Näiden Käyttöehtojen mukainen Yhtiön kokonaisvastuu rajoittuu määrään, joka vastaa Palvelusta Asiakkaan tosiasiassa maksamaa summaa, mutta on enintään Suomen lainsäädännön pakottavien säännösten mukainen.

Yhtiöllä on oikeus muuttaa Palvelua ja sen sisältöä parhaaksi katsomallaan tavalla ja aikoina. Yhtiöllä on oikeus yksipuolisesti muuttaa Käyttöehtoja milloin tahansa. Käyttöehtojen muutoksista tiedotetaan erikseen Yhtiön sopivaksi katsottavalla tavalla. Käyttäjä hyväksyy muuttuneet käyttöehdot käyttämällä Palvelua sen jälkeen, kun häntä on tiedotettu muuttuneista käyttöehdoista.

Ylivoimainen este

Yhtiö, Käyttäjä tai Asiakas eivät vastaa vahingosta, joka syntyy osapuolen vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevan epätavallisen tai ennalta arvaamattoman syyn aiheuttamasta velvoitteen täyttämättä jättämisestä. Osapuolen on kyettävä näyttämään toteen tällaisen syyn olemassaolo.

Ylivoimaiseen esteeseen vetoavan on ilmoitettava mahdollisimman pian toiselle osapuolelle häntä kohdanneesta esteestä. Yhtiö ilmoittaa ylivoimaisesta esteestä Palvelussa tai omilla verkkosivuillaan heti sen jälkeen, kun ylivoimainen este on ilmennyt, mikäli ilmoittaminen on mahdollista.

Yhtiö vapautuu Käyttöehtojen mukaisista velvoitteistaan siksi ajaksi ja siinä laajuudessa, kun Käyttöehtojen velvoitteiden täyttämättä jättäminen johtuu ylivoimaisesta esteestä. Vapauttamisperusteeksi katsotaan sellainen Käyttöehtojen mukaisten velvoitteiden täyttämisen estävä epätavallinen ja asiaan vaikuttava tapahtuma, joka on Yhtiöstä riippumaton ja jonka vaikutuksia ei voida kohtuudella välttää tai voittaa. Tällainen tapahtuma on esimerkiksi sota, kapina, takavarikko, energiajakelun keskeytys, lakko tai muu työselkkaus, viranomaisen määräys, energian toimituksessa esiintyvä häiriö, raaka-aine- tai tarvikepula, ulkopuolisen aiheuttama tai ulkopuolisesta johtuvaa kaapeli- tai muu tietoliikennehäiriö, matkapuhelinverkon häiriö tai muu sen kaltainen syy, joka ei ole ollut tiedossa ja johon ei ole kohtuudella voitu varautua ennalta. Ylivoimainen este vapauttaa Yhtiön Palveluun liittyvistä velvoitteista, mikäli se estää Palveluun liittyvän suorituksen tai kohtuuttomasti haittaa sitä.

Käyttäjätilin irtisanominen, purkaminen ja sulkeminen

Yksittäisen käyttäjätilin irtisanomisen voi tehdä käyttäjäoikeustasosta riippuen kuka tahansa Palvelun Käyttäjä. Käyttäjätili irtisanotaan Palvelussa olevien ohjeiden mukaisesti. Käyttäjän tulee itse huolehtia siitä, että hänellä on oikeus irtisanoa käyttäjätili. Yhtiöllä on kohtuullinen aika sulkea käyttäjätili.

Yhtiöllä on oikeus perustellusta syystä lopettaa tai sulkea kokonaan tai väliaikaisesti Käyttäjän Palvelussa oleva käyttäjätili, mikäli Palvelun käytöstä aiheutuu haittaa Yhtiölle, Käyttäjälle, Asiakkaalle tai kolmannelle tai Palvelua on muutoin käytetty vastoin näitä käyttöehtoja tai lainsäädäntöä taikka Yhtiön tai kolmannen osapuolen antamia ohjeistuksia.

Yhtiö poistaa käyttäjätilin sulkemisen tai Palvelun lopettamisen yhteydessä kaikki Palvelussa olevat henkilötiedot Käyttäjästä kohtuullisen ajan kuluessa. Käyttäjällä on itsellään velvollisuus poistaa ja tarvittaessa tallentaa palveluun lähettämänsä kuvat, tiedostot, asiakirjat, keskustelut ja muu aineisto kuin henkilötiedot tai erikseen ilmoittaa Yhtiölle käyttäjätilin sulkemisen yhteydessä näiden tietojen poistamispyyntö. Yhtiöllä on kuitenkin oikeus säilyttää rakennusta tai huoneistoa koskevat rakenne- ja järjestelmätiedot sekä julkiset tai muuten yleisesti saatavilla olevat tiedot rakennuksesta tai huoneistosta käyttäjätilin sulkemisen jälkeenkin. Yhtiöllä on myös oikeus siirtää Palvelussa olevat rakennuksia tai huoneistoja koskevat tiedot kyseisen rakennuksen tai huoneiston seuraavan omistuksen tai hallinnan omaavalle Käyttäjälle/Asiakkaalle. Käyttäjällä on aina yksinomainen vastuu huolehtia Palvelussa olevien tietojen varmuuskopioinnista ja talteenottamisesta ennen Käyttäjätilin sulkemista.

Käyttöehtojen muuttaminen

Yhtiöllä on oikeus milloin tahansa muuttaa näitä käyttöehtoja yksipuolisesti oman harkintansa mukaan. Muutos tulee voimaan Yhtiön ilmoittamasta ajankohdasta lukien. Käyttöehdot hyväksytään jatkamalla Palvelun käyttämistä. Käyttöehtojen muuttuessa olennaisesti Käyttäjällä on oikeus sulkea käyttäjätili ja Asiakkaalla on oikeus sulkea Palvelu toimittamalla Yhtiölle kirjallisen irtisanomisilmoituksen Palvelussa olevien ohjeiden mukaisesti yhden (1) kuukauden kuluessa siitä, kun Yhtiö on ilmoittanut muutoksesta. Mikäli Asiakas irtisanoo Palvelun olennaisen käyttöehtojen muutoksen johdosta, palautetaan Asiakkaalle se osuus maksuista, joka vastaa käyttämättä jäävien kokonaisten kalenterikuukausien osuutta.

Yhtiö toimittaa Asiakkaalle ja sitä edustaville Käyttäjälle palveluun liittyvät palveluviestit ja ilmoitukset sekä ehtomuutokset sähköisillä viestintävälineillä tai kirjeitse.

Sovellettava laki ja oikeuspaikka

Näihin käyttöehtoihin sovelletaan Suomen lakia.

Näistä käyttöehdoista johtuvat riitaisuudet pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan osapuolten välisin neuvotteluin. Mikäli riitaa ei saada sovituksi neuvotteluin, voidaan riita käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa tai sen Suomessa sijaitsevan paikkakunnan käräjäoikeudessa, jossa Palvelun Käyttäjällä/Asiakkaalla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka.