Raksystems vastasi Asunto Oy Peltohuhdan julkisivuremontin projektinjohdosta, suunnittelusta ja rakennustyön valvonnasta.

Väriä 1980-luvun kerrostaloyhtiön julkisivuihin – Asunto Oy Peltohuhdan julkisivuremontin asiantuntijana

Tampereella sijaitseva Asunto Oy Peltohuhta päätti ryhtyä julkisivuremonttiin. Myös kiinteistön parvekkeet ja ikkunat kunnostettiin sekä maan tasalla olevat ulko-ovet uusittiin remontin yhteydessä. Raksystems vastasi hyvin sujuneen hankkeen projektinjohdosta, suunnittelusta ja rakennustyön valvonnasta.

Kuntotutkimus poiki remonttitarpeen

Ajatus hankkeeseen ryhtymisestä heräsi vuonna 2017, kun kiinteistöön tehtiin betonirakenteiden kuntotutkimus asiantuntijamme toimesta. Tutkimuksessa selvitettiin kiinteistön julkisivujen ja parvekkeiden nykytilaa, korjaustarvetta ja mahdollisten vaurioiden laajuutta.

Varsinainen julkisivusaneeraushanke potkaistiin käyntiin vuonna 2018 projektipäällikön valinnalla. Projektipäällikkömme aloitti hankkeessa vuoden 2018 kesäkuussa neuvottelujen jälkeen. Hänen tehtäviinsä kuului mm. hankesuunnitelman laatiminen, suunnittelun ohjaus ja urakkakilpailutus. Myös arkkitehti– ja rakennesuunnitelmat tehtiin myöhemmin asiantuntijoidemme toimesta.

’’Suunnitteluvaiheessa projektipäällikkö otti kaikki toiveemme hyvin huomioon ja saimme myös hyviä neuvoja siihen, miten muutokset oli mahdollista toteuttaa’’, kertoo taloyhtiön hallitusjäsen Marja Rinne.

Tuumasta toimeen

Urakkavaihe aloitettiin vuoden 2020 maaliskuussa ja valmista oli saman vuoden joulukuussa pieniä maalauksia lukuun ottamatta. Asiantuntijamme valvoi, että urakoitsija toteutti remontin sopimuksen mukaisesti laadusta tinkimättä.

Toteutusvaiheessa meidät pidettiin hyvin ajan tasalla kerran kuukaudessa pidettyjen työmaakokousten puitteissa. Valvoja oli hyvä yhteyshenkilö urakoitsijan, isännöitsijän ja hallituksen välillä. Remontti saatiin myös valmiiksi sovitussa ajassa ja se pysyi budjetissa’’, Rinne kertoo.

’’Yhteistyö sujui hyvin koko hankkeen ajan. Urakoitsija oli yhteistyökykyinen ja taloyhtiö oli myös kaikin puolin mukava’’, tiivistää hankkeessa rakennustyön valvojana toiminut projektipäällikkömme Jari Valkonen.

Takuutarkastuksessa ei havaita juurikaan puutteita

Taloyhtiö järjesti takuutarkastuksen urakan takuuajan umpeutumisen lähestyessä. Tarkastus toteutettiin vuoden 2022 marraskuussa. Raksystemsin projektipäällikkö valmisteli tarkastuksen ja laati tarkastuspöytäkirjat.

”Takuutarkastus meni hyvin ja puutteita oli vain vähän. Uskon tämän olleen hyvin sujuneen urakan seurausta’’, tiivistää Valkonen.

Asukkaat ovat olleet tyytyväisiä tyylikkääseen lopputulokseen

Uudet betonielementtijulkisivut värikkäillä yksityiskohdilla kohottivat kiinteistön ilmettä huomattavasti. Kaikkiin parvekkeisiin lisättiin myös lasitukset, jotka lisäsivät asuntojen asumismukavuutta.

Julkisivun värit ovat olleet erittäin onnistuneet, samoin parvekekattojen uusi rakenne. Kaiken kaikkiaan me taloyhtiön asukkaat olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen’’, lopettaa Rinne.

Julkisivu remontin jälkeen.
Julkisivu remontin jälkeen.
Julkisivu remontin jälkeen.
Julkisivu ennen remonttia.
Julkisivu ennen remonttia.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp