Asiakastarina – Raksystemsin kanssa ei ole ollut mitään ongelmia

Rauli Pennanen toimi Oulunkylässä sijaitsevan As Oy Mäkitorpantie 13-15 hallituksen puheenjohtajana. 1970-luvulla rakennetuissa taloissa ilmeni vesivahinkoja, minkä vuoksi asunto-osakeyhtiö päätti ryhtyä putkiremonttiin. Raksystems valikoitui projektin vetäjäksi, ja yhteistyö yrityksen kanssa on sujunut hyvin. 

”Olen toiminut hallituksen puheenjohtajana siitä lähtien, kun muutin tänne vuonna 2012. Tässä kokonaisuudessa on kaksi kolmikerroksista taloa ja 60 huoneistoa. Talot on rakennettu vuonna 1971-72”, Rauli Pennanen kertoo.

Vuosien varrella taloyhtiössä tapahtui vesivahinkoja. Taloissa tehtiin kuntotutkimuksia, jotka poikivat kuntokartoituksia.

”Kartoituksessa todettiin, että talo on suhteellisen hyvässä kunnossa. Kuitenkin melkein välittömästi kartoituksen jälkeen taloyhtiössä tapahtui isoja vesivahinkoja. Siksi päätimme kiirehtiä putkiremontin aloittamista. Perinteisen putkisaneerauksen lisäksi tehdään sähkönousut, uusitaan ilmastointikoneet ja tehdään autoile sähköpaikat”, Rauli kertaa.

Raksystems hoiti kilpailutukset

”Kun olimme lähdössä projektiin, totesimme taloyhtiössä, ettemme pärjää omin voimin. Siksi päätimme valita projektille vetäjän, ja valinta osui Raksystemsiin. Yritys toimii projektin vetäjänä ja yhdyshenkilönä”, Rauli kertoo.

Yritys tuli taloyhtiölle tutuksi, kun isännöitsijä vinkkasi sitä remontin vetäjäksi. Raulin mukaan referenssit vaikuttivat valintaan, sillä Raksystemsin aikaisemmat projektit vaikuttivat onnistuneita. Lopulta taloyhtiö teki yrityksen kanssa yhteensä kaksi sopimusta.

”Ensimmäiseen sopimukseen kuului suunnittelu ja rakentajan valinta. Toiseen sopimukseen kuuluu rakentamisen projektijohto ja valvonta. Raksystems kilpailutti suunnittelutoimistot ja oli mukana valitsemassa urakan suunnittelijaa.

”Kun piirustukset olivat valmiina, pidimme hallituksen kokouksen, jossa valitsimme Raksystemsin myös urakan valvojaksi. He olivat olleet mukana suunnittelussa ja palavereissa alusta saakka ja tunsivat talon”, Rauli perustelee.

Seuraavaksi vuorossa oli urakoitsijan etsintä. Raksystems haki vastaavanlaiset tarjoukset kahdeltatoista rakentajalta.

Projektissa pidettiin useita yhteisiä palavereita, joissa käytiin läpi tarjouksia. Taloyhtiön asukkailla ei ollut kokemusta rakennusfirmoista. Raksystems piti huolen siitä, että taloyhtiö sai kaikilta rakentajilta samanlaiset tarjoukset, joissa on huomioitu hankkeen kulut kokonaisvaltaisesti.

Yritys pitää sanansa

”Raksystemsin kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Kaikki on mennyt niin kuin on sovittu. Tieto on kulkenut, ja aikataulut ovat pitäneet. Se on tällaisissa remonteissa kaikkein tärkeintä, ja niin homma pysyy hanskassa. Iso remontti on vasta alkamassa. Raksystemsistä on jäänyt tähän mennessä luotettava kuva. Tällä kokemuksella voin suositella yritystä myös muille”, Rauli päättää.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp