1940–80-luvun talojen alapohjarakenne on altis kosteudelle

Betonilaatan yläpuolisia puukoolattuja ja lämmöneristettyjä alapohjarakenteita on käytetty yleisesti rakennuksissa 1940-luvulta 1980-luvun alkuun. Rakennetta on vähäisemmässä määrin käytetty myös aikaisemmin ja käytetään yhä edelleen 2020-luvulla. Eri aikoina rakenteen toteutustapa sekä materiaalit ovat vaihdelleet suuresti esimerkiksi lämmöneristeenä käytettävien materiaalien sekä rakenteiden vedeneristyksien ja höyryn- ja ilmansulkujen osalta.

Betonilaatan yläpuolisen puukoolatun ja lämmöneristetyn rakenteen yleisimmät vaurioiden aiheuttajat ovat maaperän kosteuden siirtyminen betonilaatan kautta yläpuolisiin rakenteisiin sekä kosteuden tiivistyminen lämmöneristyksen ja betonilaatan rajapintaan. Lisäksi rakenteessa vaurioita tai ongelmia voivat aiheuttaa putkivuodot sekä rakenteiden ilmavuodot.

.

Alapohjan betonilaatan alapuoliset sekä rakennuksen ulkopuoliset tekijät ovat merkittävässä roolissa

Alapohjan alapuolella tulisi aina olla kapilaarisen kosteuden nousun estävä kerros, jotta maaperäkosteus ei siirry betonilaattaan ja edelleen yläpuolisiin puurakenteisiin sekä lämmöneristeisiin. Vanhemmissa rakennuksissa on usein betonilaatan yläpinnassa bitumivedeneristys, joka estää kunnossa ollessaan kosteuden siirtymisen betonin kautta yläpuoliseen rakenteeseen. Näissä vedeneristyksissä bitumit ovat jo ikääntyneitä ja ikääntyessään vedeneristyksen toiminta heikkenee jolloin kosteutta pääsee siirtymään yläpuolisiin rakenteisiin puutekohdilla ja tämän lisäksi alkuperäisessä asennuksessa on usein puutteita. Näistä syistä vedeneristys betonilaatan pinnalla ei poista rakenteen vaurioitumisriskiä.

Uudemmissa rakennuksissa, joissa lämmöneristyksenä on käytetty mineraalivillaa, ei betonilaatan yläpintaa ole yleensä vedeneristetty mutta betonilaatan ja lämmöneristyksen välille on voitu asentaa esimerkiksi muovi estämään kosteuden siirtymistä yläpuolisiin rakenteisiin. Lisäksi puurakenteiden ja betonin välille on voitu asentaa bitumikermi estämään kosteuden siirtymistä puurakenteisiin.

Alapohjan alapuolisen kapilaarikatkokerroksen lisäksi alapohjarakenteen kosteusrasitukseen vaikuttavat merkittävästi rakennuksen ulkopuolisen kosteuden hallinnan mm. maanpintojen kallistuksien, salaojituksen sekä kattovesien poisjohtamisen toimivuus. Erityisesti näissä esiintyy puutteita 1980-luvun alussa tai sitä aikaisemmin rakennetuissa rakennuksissa, jos näitä tekijöitä ei ole uusittu tai korjattu.

Mistä rakenteiden vauriot johtuvat?

Tyypillisesti betonilaatan yläpuolisten puurakenteisten alapohjien vauriot aiheutuvat maaperästä rakenteeseen siirtyvästä kosteudesta sekä sisäilman kosteuden tiivistymisestä betonilaatan ja lämmöneristeen rajapinnassa. Tietysti myös rakenteeseen sijoitettujen putkistojen tai vesijohtojen vuodot voivat aiheuttaa rakenteisiin vaurioita. Yleisellä tasolla vaurion pääasiallisena syynä ovat yleisimmin vanhemmissa rakennuksissa maaperän kosteuden siirtymisen aiheuttamat vauriot sekä uudemmissa rakennuksissa kosteuden tiivistymisestä aiheutuneet vauriot.

Kosteuden tiivistymiseen rakenteessa vaikuttavat alapohjan lämmöneristyksen lisäksi

• rakennuksen sisäilman kosteuden määrä,
• rakenteissa esiintyvät ilmavuodot ja kylmäsillat sekä
• rakenteen höyryn- tai ilmansulkujen toimivuus.

Sisäilman kosteuden määrään vaikuttavat erityisesti:

• ilmanvaihdon toimivuus sekä
• rakennuksen käyttö, kuten märkätilojen käytön määrä.

Kylmäsiltoja rakenteessa esiintyy yleisesti ja erityisesti vanhemmissa rakennuksissa alapohjan ja perustuksien liittymissä, joissa ei ole rakenteessa ns. sokkelihalkaisua, mikä aiheuttaa alapohjarakenteen viilenemistä reunaosilla.

Eri aikakauden kodeissa on eri ongelmakohdat

Betonilaatan yläpuoliseen puukoolattuun ja lämmöneristettyyn rakenteeseen liittyy aina kosteuden tiivistymisen riski betonilaatan ja lämmöneristyksen rajapintaan. Tätä riskiä uudemmissa rakennuksissa pienentää lämmöneristyksen asentaminen myös betonilaatan alapuolelle. Rakenteen sisäpinnan toimiva höyryn- tai ilmansulku vähentää kosteuden tiivistymisen riskiä. Tässä tulee huomioida, että mikäli rakenteeseen siirtyy kosteutta maaperästä, rakenteen tiivis (heikosti vesihöyryä läpäisevä) sisäpinta lisää tästä syystä aiheutuvaa vaurioitumisriskiä.

Vanhemmissa rakennuksissa on voitu käyttää lämmöneristeenä sahanpurun ja kutterinlastujen lisäksi myös turvepehkua, sammalta, olkia tai ruokoja, riippuen alueella rakentamisen aikana saatavana olevista materiaaleista. Rakenteen ja rakennuksen ikääntyessä vaurioiden yleisyys yleisellä tasolla kasvaa. Tämä aiheutuu mm. rakennuksen ulkopuolisen kosteudenhallinnan puutteista vanhenevissa rakennuksissa, materiaalien ikääntymisestä, erityisesti betonilaatan yläpuolisten vedeneristysten sekä rakenteiden alkuperäisestä toteutustavasta, kuten alapohjan alapuolisten täyttömaiden laadusta ja lämmöneristyksen materiaaleista.

Orgaaniset materiaalit ovat lämmöneristeenä yleensä herkempiä vaurioitumaan kosteudesta. Toisaalta nämä materiaalit voivat myös vähentää kosteuden tiivistymisen riskiä rakenteessa, koska niillä on kyky sitoa kosteutta eristemateriaaliin. Lisäksi mineraalivillalla lämmöneristetyissä rakenteissa rakenteen vaurioitumisriskiä lisää rakennusaikaisen sahanpurun tai muun orgaanisen materiaalin jättäminen betonilaatan pinnalle.

Puukoolattujen betonilaatan yläpuolisten rakenteiden vaurioissa tulee lisäksi huomioida, että väliseinät ja erityisesti kantavien väliseinien rakenteet alkavat usein betonilaatan yläpinnalta ja niihin kohdistuu samanlaiset riskit kuin alapohjarakenteeseen.

Ilmavuodot rakenteissa voivat tuoda epäpuhtauksia sisäilmaan

Maanvaraisten betonilaattojen yhteydessä yhtenä ongelmakohtana ovat myös perustusten ja maanvaraisen betonilaatan liittymän tiiveys. Yleensä tätä liittymää ei ole tiivistetty ja siihen muodostuu rako betonin kuivumiskutistumisesta johtuen. Lisäksi uudemmissa rakennuksissa on voitu asentaa perustuksen sisäpintaan lämmöneriste, joka katkaisee kylmäsillan rakenteessa, mutta lämmöneristeen kohdalla rakenne ei ole ilmatiivis. Alapohjan betonilaatan ja perustuksien liittymän tiiveyden puutteet aiheuttavat ilmavuotoja alapohjan alapuolisesta täyttömaasta sisätiloihin, jolloin täyttömaasta, jossa esiintyy käytännössä aina mikrobikasvua, voi kulkeutua vuotovirtauksien mukana mikrobiperäisiä epäpuhtauksia tai hajuja sisäilmaan. Puukoolatussa rakenteessa näiden ilmavuotojen toteaminen sekä korjaaminen on hankalaa, koska ilmavuotokohta sijaitsee sekä lattiapinnoitteiden että lämmöneristyksen alapuolella.

Rakenteiden vaurioitumiseen sekä ilmavuotojen esiintymiseen sisätiloihin vaikuttaa lisäksi lämmöneristekerroksen sisäpinnan höyryn- tai ilmansulkujen tiiveys. Näiden talojen rakentamisen aikana ei tiiveyteen ole usein kiinnitetty huomiota, ja rakenteen sisäpinnan tiiveyden puutteet lisäävät sekä rakenteen kosteusrasitusta että riskiä ilmavuotojen mukana sisäilmaan kulkeutuvista epäpuhtauksista ja hajuista.

Rakenteella on tekninen käyttöikä

Puurakenteisen alapohjan tekninen käyttöikä normaalissa rasituksessa on 40 vuotta, mikäli betonilaatan alla ei ole lämmöneristystä sekä 50 vuotta, mikäli betonilaatan alla on lämmöneristys. Mikäli betonilaatan alla täyttömaa on kosteaa tai kapilaarista tai salaojien toiminnassa on puutteita, on rakenteen tekninen käyttöikä 20-30 vuotta. Bitumilla toteutettujen vedeneristysten (käytetty betonilaatan yläpinnassa) tekninen käyttöikä normaalirasituksessa on 20-30 vuotta.

Puukoolatuissa alapohjissa havaittu vaurioita Asuntokaupan kuntotarkastuksissa

Tiedot havaituista rakenteen puutteista on kerätty vuosina 2016-2020 tehdyistä noin 15 000 Asuntokaupan kuntotarkastuksen tiedoista. Rakenteiden vaurioiden esiintymisessä tulee huomioida, että kuntotarkastuksessa rakenteita tarkastellaan pääosin aistinvaraisin havainnoin ja näkyviltä osiltaan. Riskialttiisiin rakenteisiin, kuten puukolattuun lattiaan, voidaan tehdä yksittäisiä rakenneavauksia kuntotarkastuksessa.

Näistä 15 000 rakennuksesta hieman alle 10 %:ssa oli betonilaatan yläpuolisia puukoolattuja ja lämmöneristettyjä lattiarakenteita alapohjassa. Puukoolatuissa alapohjissa todettiin vaurioita lähes 25 %:ssa ja lisätutkimustarve noin 25%:ssa kohteista. Yleisimmin kyseisiä riskialttiita rakenteita esiintyi ennen vuotta 1979 rakennetuissa taloissa, joista noin 25 %:ssa oli käytetty kyseistä rakennetta, vuosina 1980-1999 rakennetta oli noin 10%:ssa rakennuksista sekä vuoden 2000 jälkeen rakennetuissa rakennuksissa rakennetta oli käytetty noin 1%:ssa rakennuksista.

Juttu julkaistu alunperin TM Rakennusmaailman numerossa 6/2021.