Liian matala talon sokkeli on riskirakenne

Riskirakenne on rakennetyyppi, joka on todettu käytännössä ja rakenteita tutkittaessa vaurioherkäksi rakenteeksi, useimmiten potentiaalisen kosteusvaurion takia. Kun rakennuksen ulkoseinän alajuoksupuun korkeus maan pinnasta on riittämätön, altistaa se kosteuden pääsemisen rakenteisiin. Tunnetummin arkikielessä puhutaan liian matalasta sokkelista.

Mikä tekee matalasta sokkelista riskirakenteen?

Nykyään riskirakenteeksi luokitellut rakenneratkaisut ovat yleensä olleet oman aikakautensa määräysten ja ohjeiden mukaisia ja riskialttius onkin huomattu vasta jälkikäteen.

Vaikka rakennusten sokkelin korkeuteen on otettu rakennusmääräyksissä jo pidemmän aikaa kantaa, tulee matalaa sokkelia yhä edelleen kaikenikäisissä kohteissa vastaan. Matalaperusteisia rakennuksia on rakennettu eniten 1960- ja 70-luvuilla sekä esimerkiksi vanhoista hirsitaloista.

”Vaikka meillä on rakennusmääräykset ollut jo pitkään voimassa ja sokkelin vähimmäiskorkeudeksi on määritelty 30 cm, niin jostain syystä taloja suunnitellaan edelleen sellaiseen korkoasemaan, että joiltakin osin saattaa jokin nurkka olla hyvin lähellä maanpinnan tasoa, ja rakenteet ja puuosat lähtevät liian alhaalta,” kertoo Raksystemsin liiketoimintajohtaja Kim Malmivaara.

Mikäli puurunkoisen ulkoseinärakenteen alimmat puuosat ovat lähempänä maanpintaa kuin 10 cm, on rakenne herkkä kosteusvaurioille. Nykyohjeiden mukaan puurakenteiden tulisi olla vähintään 30 cm:n korkeudella maanpinnasta. Muuten puurungon korkeus nähdään liian niukkana tai riittämättömänä maasta.

Liian matala sokkeli on luokiteltu riskirakenteeksi KH 90-00394 (Kuntotarkastus asuntokaupan yhteydessä, suoritusohje, 2007) kortissa, jossa on annettu ohjeet kuntotarkastuksen suorittamisesta. Suoritusohjeen mukaan riskirakenteen kunto tulee selvittää rakennetta avaamalla.

Pelkkä pintapuolinen ja aistinvarainen arviointi tai pintojen kosteuskartoitus pintatunnistimella ei ole riittävä menetelmä riskirakenteen kunnon selvittämiseksi.

Matala sokkelirakenne altistaa kosteudelle

Kun ulkoseinän alajuoksupuun korkeus maanpinnasta on riittämätön, se mahdollistaa ulkopuolisen maakosteuden pääsemisen rakenteisiin. Kosteus kulkeutuu rakenteisiin yleensä puutteellisesti toimivan tai kokonaan puuttuvan salaojituksen takia.

Salaojajärjestelmän käyttöikä on noin 40 vuotta, mutta ainoastaan silloin, jos sitä on huollettu oikein. Tämän takia salaojien kunto kannattaa tutkia säännöllisesti. Sadevesien poisjohtaminen rakennuksen viereltä tai maanpintojen kallistukset voivat olla myös puutteellisia tai väärin suunniteltuja, mikä aiheuttaa korkeamman riskin kosteusvaurioihin, jos vesi ohjautuu sokkelia kohden.

Kosteuden pääseminen rakenteisiin voi johtua myös muista riskitekijöistä. Ulkoseinän perustusten alla voi olla liian hienojakoinen eli kapillaarinen täyttömaa-aines. Tämänkaltainen maa-aines imee itseensä helpommin kosteutta. Ulkoseinän alajuoksupuun ja sen alla olevan kiviainesrakenteen välistä voi puuttua myös kapilaarikatko.

”Kun tällainen rakenne tulee kuntotarkastuksella vastaan. luokitellaan se riskirakenteeksi, jolloin rakenteen kuntoon tulee kiinnittää erityistä huomiota,” Kim Malmivaara toteaa.

Miten rakennetta tutkitaan?

Ulkoseinärakenteen alaosan toteutustavan selvittäminen sekä kunnon tutkiminen ja siihen mahdollisesti liittyvän riskin realisoitumisen toteaminen edellyttävät aina rakenteen avausta ja sen tarkastamista riittävässä laajuudessa.

Kun rakenne avataan, se tarkoittaa ulkoseinään tehtävää, minimissään 11 cm suuruista, tarkastusluukun tekemistä. Näin päästään rakenteeseen sisälle lähempää tarkastelua varten.

”Kunnon selvittämiseksi tulisi tehdä rakenteen avauksia, jotta päästään käsiksi siihen, onko riski toteutunut,” Malmivaara päättää.

Rakennetta avaamalla nähdään, löytyykö riskin toteutumista lisääviä tai vähentäviä tekijöitä, esimerkiksi onko puurungon alla bitumikaistale tai kapillaarikatko, jotka voivat vähentää riskin toteutumista.

Vaurioituminen rakenteessa alkaa alajuoksupuun alapinnasta, minkä vuoksi alajuoksupuun alapinnan kunto tulee tutkia. Rakenteen avausten määrä ja paikat määritellään aina tapauskohtaisesti.

Kuntotutkimukseen voidaan tarpeen mukaan sisällyttää erilliset mikrobitutkimukset. Niiden tarpeellisuus arvioidaan aina tapauskohtaisesti kuntotutkimuksen yhteydessä.

Liian matala sokkeli on korjattavissa esimerkiksi kosteudenhallinnalla, madaltamalla maanpinnan tasoa tai korottamalla korkoasemaa ylöspäin.