Toimitusjohtajamme pitää lupauksensa työllistämisestä ja nostaa panoksia

Toimitusjohtajamme Marko Malmivaara lupasi vuoden 2014 lopulla työllistävänsä yrityksessään seuraavan kahden vuoden aikana 50 uutta työntekijää ja mies on sanansa mittainen mies. Kahdessa vuodessa yritys on palkannut 60 uutta työntekijää vuoden 2014 marraskuussa tapahtuneiden yrityskauppojen jälkeen. Tuolloin Malmivaara osti vuonna 1989 perustamansa yrityksen takaisin itselleen ja jatkoi perheyrityksensä kasvattamista kotimaisin voimin.
 

Yrityskuvan tarkentamista

Raksystems tunnetaan perinteisesti asuntokauppoihin liittyvistä palveluistaan, kuten Asuntokaupan kuntotarkastuksesta, Kosteuskartoituksesta ja Energiatodistuksesta, mutta yrityksellä on jo pitkät perinteet myös suunnittelu- ja konsulttitoimistona.

Viimeiset vuodet ovat olleet projektinjohtopalveluiden kasvattamisen aikaa, kun Raksystems osti mm. AEC Rakennus Oy Projektinjohdon osakekannan helmikuussa 2016. Tämän myötä yrityksen fokus on laajentunut pelkästä kuntotutkimuksesta yhä enemmän myös projektinjohtoon, rakennuttamiseen, valvontaan sekä suunnitteluun. Yrityskuvan tarkentaminen on ajankohtaista.

– AEC Projektinjohto Oy:n yhdistyminen Raksystemsiin on ollut molemmin puolin innostavaa. AEC on tuonut vahvaa rakentamisosaamista, joka hyödyttää niin tutkimus- kuin suunnittelupuoltakin – yhdistyminen on avannut meille myös uusia mahdollisuuksia ulkomaat mukaan lukien, Malmivaara kertoo.

– Liikevaihtomme on kasvanut vuoden takaisesta 36 %:lla mikä on jonkinmoinen saavutus kun kyseessä on asiantuntijaorganisaatio. Kasvu on hurjaa, mutta olemme hyvässä kurssissa kahden vuoden takaisessa suunnitelmassamme. Jokainen työntekijämme tekee koko sydämellään työtä asiakkaan parhaan edun saavuttamiseksi ja työ kantaa hedelmää, Malmivaara jatkaa.

Vuonna 2016 Raksystems sijoittui Rakennuslehden suurimpien suunnittelu- ja konsulttitoimistojen listalla sijalle 19 – ja tänä vuonna sijalle 17.
 

Kirkkaat tulevaisuuden näkymät

Yritys ei menesty ilman määrätietoista suunnittelua ja johtamista ja Raksystems on hyvä esimerkki menestyksestä. Yrityksen tavoitteena on seuraavan kolmen vuoden aikana palkata 100 työntekijää lisää, kasvattaa yrityksen digitalisaatiota ja lisätä huolenpitopalveluita. Ulkomaan markkinoille tähdätään mm. uudella KotiApp-mobiilisovelluksella, jonka avulla kodinomistajan talonpito helpottuu. Unohtaa ei kuitenkaan pidä kasvussa olevia projektinjohtopalveluita ja maan rajojen ulkopuolella houkuttelevia markkinoita.
 

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp