Pirkanmaa

Talotekniikan osastopäällikkö

Vuonna 1989 perustettu Raksystems Group auttaa kiinteistönomistajia pitämään rakennukset kunnossa. Tämä edistää kiinteistön käyttäjien sekä asukkaiden ja omistajien hyvinvointia. Myös ympäristö kiittää, kun edistämme aktiivisesti kestäviä valintoja ja arvoja. Vähennämme palveluillamme kiinteistöjen ympäristövaikutuksia ja kannustamme asiakkaitamme parempiin valintoihin. Työllistämme noin 600 henkilöä ja palvelemme 28:n toimiston voimin sekä Suomessa että Ruotsissa.

Haemme Tampereelle perustettavaan talotekniikan suunnittelutiimiin

OSASTOPÄÄLLIKKÖÄ

Tehtävässäsi vastaat As Oy -puolen suunnittelusta ja palvelet sujuvasti myös julkisen puolen toimijoita. Toimimme taloyhtiöiden, kaupunkien, kuntien, sijoittajien ja rakennusliikkeiden vaihtelevissa uudis- ja korjausrakennushankkeissa.

Pääset rakentamaan oman tiimin ja lisäksi kasvattamaan ja kehittämään Raksystems Suomen Projektipalveluiden toimintaa Tampereella. Johdat tiimiäsi omalla esimerkilläsi osallistuen aktiivisesti projektityöhön ja vastaat perustettavan talotekniikkatiimin toiminnasta Tampereen alueella. Toimit liiderinä, ohjeistat ja autat tiimiä ongelmanratkaisussa sekä johdat ihmisiä tavoitteellisesti.

Menestyäksesi tehtävässä työskentelet asiakaslähtöisesti kartoittaen jatkuvasti uusia asiakasprojekteja Pirkanmaan alueella ja innostut kohtaamisista eri sidosryhmien kanssa.

Tehtävä on vakituinen ja alkaa sopimuksen mukaan.

Tarjoamme sinulle:

  • Mahdollisuuden kehittää ja kasvattaa liiketoimintaa
  • Edellytykset oppia ja kehittyä esihenkilötyössä
  • Alan johtavista asiantuntijoista koostuvan työyhteisön
  • Perheyritysmäisen työskentelykulttuurin
  • Dynaamisen työympäristön
  • Byrokratiasta vapaan organisaation
  • Työssä oppimisen ja kehittymisen mahdollisuudet
  • Monipuoliset ja vaihtelevat rakennusalan projektit
  • Modernit työkalut
  • Kattavan työterveyshuollon ja vakuutukset
  • Kilpailukykyisen palkan

Toivomme sinulta:

  • Tehtävään soveltuvaa koulutusta
  • Useamman vuoden kokemusta LVIA-suunnittelusta
  • Organisointikykyä
  • Cads / Magicad / Autocad -osaamista
  • Avointa ja asiakaslähtöistä asennetta
  • Englannin ja suomen kielen taitoa

Millaista meillä on?

Raksystems on joukko ammattilaisia energiatehokkuuden, kunto- ja sisäilmatutkimuksen, suunnittelun, kunnossapidon, ympäristösertifioinnin sekä rakennuttamisen ja valvonnan palveluissa.

Raksystemsillä työ on itsenäistä ja voit vaikuttaa omaan päivärytmiisi. Mahdollistamme myös etätyöskentelyn, mikäli työtehtävät sen sallivat.

Tampereen toimistolla kanssasi työskentelee vahva ja kasvava 20 hengen joukko asiantuntijoita rakennuttamisen ja valvonnan sekä ennakoivan kiinteistönpidon palveluissa. Osastopäällikkönä pääset muodostamaan paikallista talotekniikan suunnittelutiimiä. Tilavat toimitilamme sijaitsevat hyvien yhteyksien varrella Haarlankadulla lähellä Särkänniemeä.

Valtakunnallisesti kollegiaalista tukea on saatavilla suunnitteluorganisaatiomme 50 suunnittelijalta arkkitehti-, sähkö-, LVIA- sekä rakennesuunnittelun parissa uudis- ja korjausrakentamisen hankkeissa. Meillä on laadun tuottamisen kulttuuri ja vahva ammattiylpeys tekemisestä ja tekemisen tasosta.

Aktiivisella tyhy -toiminnallamme vaalimme hyvää yhteishenkeä ja huumori on läsnä arjessamme – meillä työnteko on myös hauskaa! Palkitsemme hyvistä tuloksista ja jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa niin omaan kuin Raksystemsin menestymiseen. 

Lisätietoja löydät osoitteesta www.raksystems.com.

Hakeminen:

Rekrytointia hoitaa henkilöstöalan yritys Tuocon Oy. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Mari Haapasaari, 044 271 4245, mari.haapasaari@tuocon.fi.

Lähetä hakemuksesi ja CV:si palkkatoivomuksineen 13.12.2021 mennessä tästä linkistä.

Jaa tämä

Jaa tämä: Facebook Jaa tämä: LinkedIn Jaa tämä: Twitter Jaa tämä: WhatsApp