Suomalaiset talot vuosina 1917-1939
Venäjän vallan aikaan väestö asui pääasiallisesti maaseudulla hirsirunkoisissa taloissa, jotka oli rakennettu suoraan maapohjan päälle.
Itsenäistymisen jälkeen Suomen taloustilanne alkoi hiljalleen parantua ja työväestö muutti maalta kaupunkeihin, mikä muodosti asuntopulan työväestölle. Uusia asuinrakennuksia tarvittiin kipeästi, vaikkakin rakennusmateriaaleista oli yhä pulaa vaikeuttaen asuntojen rakentamista.
Isältä pojalle periytyvää tietotaitoa
Asuntorakentamisen vauhti oli hyvinkin vaihtelevaa 1900-luvun alkupuolella. Esimerkiksi 1930-luvulla asuntorakentamisen vauhti oli vaihtelevaa. Heikoimpana vuotena 1933 valmistui noin tuhat asuntoa, mutta kun rakennustoiminta jälleen vilkastui, rakennettiin vuonna 1938 jo noin 7 000 asuntoa.
Vanhat, ennen sotia, rakennetut talot ovat tavallisesti hyvinkin yksinkertaisia rakenteiltaan, joten niiden korjaaminen on vuosien saatossa ollut mahdollista. Talot rakennettiin sukupolvelta toiselle periytyvän tietotaidon avulla ja perinteitä vaalittiin.
Vuosisadan alussa talot olivat vielä kellarittomia. Kellarirakentaminen yleistyi vasta sotien jälkeen. Talot olivat myös ilman LVIS-tekniikka. Nämä ”ylellisyydet” on pääasiallisesti lisätty aikakauden taloihin jälkikäteen.
Suomen itsenäistymisen ensimmäisten vuosikymmenten ajalta aina nykypäivään asti säilyneet talot ovat pääasiallisesti rakennettuina erinomaisille rakennuspaikoille.
Aikakauden tyypilliset rakennusmateriaalit ja niiden tuomat ongelmat
1900-luvun ensimmäisten vuosikymmenten talot rakennettiin pääasiallisesti luonnonkiviperustusten päälle puusta. Myöhemmin rakentamisessa alettiin hyödyntää myös betonia ja muurauksessa kalkkilaastin sijaan sementtilaastia.
Alkuun betonirakentamisessa käytettiin ns. säästöbetonia. Säästöbetonissa valun joukkoon lisättiin kiviä, jotta kalliin sementin menekkiä pystyttiin pienentää. Betonimassaa saatettiin jatkaa myös esimerkiksi sahanpurulla tai oljilla.
Säästöbetoni on aiheuttanut vuosien kuluessa rakennuksille ongelmia sen heikon kestävyytensä vuoksi. Raudoituksessa käytettiin hyödyksi kaikkea mahdollista jäte- ja purkutavaraa aina kanaverkosta lähtien. Kokonaan betonista valettuja kivijalkoja alettiin tehdä 1920-luvulta alkaen.
Betonirakentamisen myötä rakentamisessa yleistyivät myös tuulettuvat alapohjarakenteet. Tuulettuvalla alapohjalla tarkoitetaan perusmuuriin tai palkkiin tukeutuvaa alapohjarakennetta, jonka alapuolella on tuulettuva ryömintätila.
Rakenteen yhtenä ongelmana on tilan huono tuulettuminen ja muun muassa maaperästä nouseva kosteus.
Hirsirakennuksessa tavallinen vaurio on alimpien hirsien lahoaminen. Tällöin vaurioituneet alimmat hirret on vaihdettava. Tämä toimenpide on kuulunut perinteisesti hirsirakennuksen määräajoin tehtävään kunnossapitoon.
Lahoamisen yleisiä syitä ovat esimerkiksi painunut perustus tai mahdollisesti kohonnut maanpinta. Vanhemmissa rakennuksissa alimmat hirret on usein peitetty multapenkillä, joka on voinut lahottaa hirsiä sisältäpäin erityisesti rakennuksen jäätyä kylmilleen.
Sarjan muut artikkelit:
